Aslak

Ulkomaat

Outo sienitauti tappaa lepakoita Yhdysvalloissa

Julkaistu:

Nopeasti leviävä sienitauti tappaa lepakoita Yhdysvalloissa. Jo miljoonan lepakon epäillään kuolleen niin kutsuttuun valkonenäsyndroomaan (WNS) maan itäosissa.

Yhdysvaltalainen tutkijaryhmä varoittaa, että lepakoiden joukkotuho uhkaa koko ekosysteemiä, koska lepakot ovat merkittäviä hyönteissyöjiä.

- Yksittäinen lepakko voi yön aikana syödä painonsa verran hyönteisiä, joista osa on tuholaishyönteisiä, sanoi lepakkokuolemia tutkineen ryhmän jäsen Winifred Frick.

WNS johtuu sienestä, joka tarttuu lepakosta toiseen niiden talvehtiessa. Sieni leviää lepakon kuonoon ja ihoon ja tekee eläimestä rauhattoman, kun se yrittää talvehtia. Kun lepakko liikehtii, se kuluttaa rasvavarantojaan, jonka vuoksi se kuolee nälkään ennen kevättä.

Sienitauti havaittiin ensi kertaa neljä vuotta sitten. Sen jälkeen sitä on tavattu seitsemällä lepakkolajilla. Jos sieni pääsee leviämään lepakkoyhteiskuntaan, se tappaa yli 70 prosenttia eläimistä, tutkijat kertovat.

Tutkimus on julkaistu Science-tiedelehdessä.

Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Äärettömän harvinainen sääilmiö voi iskeä 1,5 kilometrin korkeuteen Suomen ilmakehässä ensi viikolla

  2. 2

    Maailman paras suklaapatukka on valittu, ja sitä saa myös Suomesta – mutta tunnistatko sen ilman kääreitä?

  3. 3

    Nainen kärsi vatsan turvotuksesta vuosia, röntgenkuvassa paljastui uskomaton löytö

  4. 4

    Floridan kouluampuminen: Aseistettu sheriffin apulainen seisoi koulun ulkopuolella joukkoampujan riehuessa

  5. 5

    Emmi Peltonen sai vapaaohjelmastaan pisteet 101,86

  6. 6

    Suositussa kahvinkeittimessä on ominaisuus, joka saattaa hämmentää ja vaikuttaa kahvin makuun

  7. 7

    Mikä muodonmuutos! Vakuutusmyyjä jätti työnsä, laihdutti 40 kg ja kasvatti parran – on nyt suosittu miesmalli

  8. 8

    Lindén kiirehti toimittajia pakoon Oulun lentokentällä – ”Arvaa vain miltä tuntuu”

  9. 9

    Keijo sivuutti hämmentävän opasteen naureskellen: ”Onneksi ei virkavalta sattunut paikalle!” – 10 hulvatonta kylttiä eri puolilta Suomea

  10. 10

    Influenssassa on viisi katalaa jälkitautia – tunnista oireet

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Aivan käsittämätön viesti: Suomi putosi kärjestä 15:nneksi, Ruotsi nousi 12. sijalta hopealle! IS seurasi olympiatapahtumia

  2. 2

    Maailman paras suklaapatukka on valittu, ja sitä saa myös Suomesta – mutta tunnistatko sen ilman kääreitä?

  3. 3

    Kuvat ja video: Yrittikö Pohjois-Korean 16-vuotias urheilija härskiä temppua olympialaisissa?

  4. 4

    Suositussa kahvinkeittimessä on ominaisuus, joka saattaa hämmentää ja vaikuttaa kahvin makuun

  5. 5

    Nainen kärsi vatsan turvotuksesta vuosia, röntgenkuvassa paljastui uskomaton löytö

  6. 6

    Maryam Razavi ja Mikko Leppilampi erosivat – mallikaunotar avautuu blogissaan: ”Ainoa oikea ratkaisu oli lähteä”

  7. 7

    Lääkäreiltä varoitus influenssan keskellä: Inhottava A-streptokokki nostaa päätään Suomessa

  8. 8

    Hovioikeus päätti: Kolmoismurhaaja pääsee vapauteen

  9. 9

    40-vuotispäiväänsä juhliva Heli Palsanmäki on onnellisempi kuin koskaan: ”Lapset ovat tervetulleita”

  10. 10

    Poliisi neuvoi ajamaan 5 km/h ”alinopeutta” – Autoliitto kertoo, mitä siitä seuraisi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Leijonien turnaus päättyi valtavaan pettymykseen – Saksalta jättiyllätys Ruotsia vastaan! IS seurasi olympiatapahtumia

  2. 2

    Yle vahvistaa: Tapio Suominen sai potkut

  3. 3

    Eeli Tolvasen hirmuvire jatkui Norjaa vastaan, Antti Aalto onnistui mäkikarsinnassa – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  4. 4

    Leijonat taipui Ruotsille, tällainen on Suomen ohjelma pudotuspeleissä – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  5. 5

    Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

  6. 6

    Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

  7. 7

    2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

  8. 8

    Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

  9. 9

    Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

  10. 10

    Kaisa Mäkäräinen ja viestijoukkue pettyivät, Naisleijonat komeasti välieriin – IS seurasi lauantain olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Äärettömän harvinainen sääilmiö voi iskeä 1,5 kilometrin korkeuteen Suomen ilmakehässä ensi viikolla

  2. 2

    Maailman paras suklaapatukka on valittu, ja sitä saa myös Suomesta – mutta tunnistatko sen ilman kääreitä?

  3. 3

    Nainen kärsi vatsan turvotuksesta vuosia, röntgenkuvassa paljastui uskomaton löytö

  4. 4

    Floridan kouluampuminen: Aseistettu sheriffin apulainen seisoi koulun ulkopuolella joukkoampujan riehuessa

  5. 5

    Emmi Peltonen sai vapaaohjelmastaan pisteet 101,86

  6. Näytä lisää