Hilma

Ulkomaat

Dianan kuljettaja baarissa ennen turmaa

Julkaistu:

Dianan kuolemansyytutkimusten kolmantena käsittelypäivänä oikeussalissa näytettiin Ritz-hotellin valvontakamerakuvaa, josta näkyy selvästi, miten prinsessan turma-auton kuljettaja Henri Paul kävelee hotellin baariin kaksi tuntia ennen kohtalokasta matkaa.

Valamiehistölle on jo kerrottu, että Paulin veressä oli turmailtana huomattavasti alkoholia. Ruumiinavauksen mukaan Paul oli 1,8 promillen humalassa.

Ritz-hotellin omistaja ja turmassa kuolleen Dodi Fayedin isä Mohamed Al Fayed on toistuvasti väittänyt, ettei kuljettaja ollut humalassa. Al fayedin mukaan verinäytteitä on jälkikäteen manipuloitu.

Henri Paul toimi hotellin turvapäällikkönä ja hänen työnsä loppui turmailtana kello 19. Hänet kutsuttiin kuitenkin kolme tuntia myöhemmin takaisin töihin, kun Diana ja Dodi Fayed palasivat yllättäen hotellille syömään illallista.

Turvakamerakuvat osoittavat, miten Mini-henkilöautollaan hotellille kello 22.05 palaava Paul astelee hotellin Vendome-baariin. Todistajalausunnon mukaan Paul tilasi baarista kaksi annosta pastista eli ranskalaista anisviinaa.

- Mutta joiko hän jotain muuta kello 19 ja 22 välillä? Hän on voinut olettaa, ettei hänen tarvitse enää palata töihin sinä aikana, tuomari Scott Baker kertoi valamiehistölle uutistoimisto PA:n mukaan.

Kello 00.20 Pauli tarttuu mustan Mercedes-Benzin rattiin ja lähtee kuljettamaan Dianaa ja Dodi Fayedia pois Ritz-hotellilta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Järkyttävä video: 5-vuotias oli hukuksissa useita minuutteja uima­hallin altaassa – äiti oli mennyt saunaan lämmittelemään

  2. 2

    Turussa Aurajoesta etsityn Juuso-Petterin toinenkin kenkä löydettiin

  3. 3

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  4. 4

    8-vuotiaan isä kuoli onnettomuudessa – syyte: Äiti kavalsi poikansa perinnöstä yli 40 000 €

  5. 5

    Onko Venäjällä tapahtunut ydin­onnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

  6. 6

    Uniper aikoo hylätä Fortumin ostotarjouksen – korotusta ei luvassa

  7. 7

    Lauri Markkanen on takonut NBA:n ennätyksen! Chicago Bullsilta hieno kooste ilotulituksesta

  8. 8

    Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

  9. 9

    Ainutlaatuinen video näyttää Therese Johaugin reaktion – tyly uutinen paljastui hänelle tv-kameroiden edessä

  10. 10

    Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  2. 2

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  3. 3

    Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

  4. 4

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  5. 5

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  6. 6

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  7. 7

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

  8. 8

    7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

  9. 9

    Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

  10. 10

    Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  3. 3

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  4. 4

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  5. 5

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  6. 6

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  7. 7

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  8. 8

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Järkyttävä video: 5-vuotias oli hukuksissa useita minuutteja uima­hallin altaassa – äiti oli mennyt saunaan lämmittelemään

  2. 2

    Turussa Aurajoesta etsityn Juuso-Petterin toinenkin kenkä löydettiin

  3. 3

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  4. 4

    8-vuotiaan isä kuoli onnettomuudessa – syyte: Äiti kavalsi poikansa perinnöstä yli 40 000 €

  5. 5

    Onko Venäjällä tapahtunut ydin­onnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

  6. Näytä lisää