USA:n raportti asevoimista ärsyttää Kiinaa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

USA:n raportti asevoimista ärsyttää Kiinaa

Kiina on ärsyyntynyt Yhdysvaltojen tuoreesta sotilasraportista. Maan puolustusministeriön mukaan raportti, jossa todetaan Kiinan jatkavan asevoimiensa vahvistamista ei edistä maiden välisiä sotilassuhteita.

18.8.2010 10:57

Maanantaina julkaistussa amerikkalaisraportissa todetaan Kiinan investoivan voimakkaasti laivastoon, ilmavoimiin, ydinaseisiin ja kybersodankäyntiin.

- Kiinan puolustuspolitiikka on puolustuksellinen, eikä maa ota osaa sotilaallisiin vastakkainasetteluihin. Maamme ei muodosta sotilaallista uhkaa millekään valtiolle, vastasi puolustusministeriön tiedottaja Geng Yasheng.

Raportin mukaan Kiina on myös jatkanut Taiwania vastaan suunnattujen sotavoimiensa vahvistamista, vaikka kaksikon suhteet ovat parin viime vuoden aikana parantuneet.

Kiina jäädytti alkuvuodesta Yhdysvaltojen kanssa tehdyn sotilasyhteistyön, kun Yhdysvallat oli sopinut Taiwanin kanssa yli viiden miljardin euron asekaupasta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?