"Putin haluaa nyt kolmannen kauden" - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

"Putin haluaa nyt kolmannen kauden"

Beslanin koulukaappauksen jälkeen Venäjän presidentti Vladimir Putin on ryhtynyt vakavissaan harkitsemaan oman virkakautensa jatkamista. Näin kertoi eilen brittiläinen The Sunady Times lainaten omaa, nimetöntä lähdettään Kremlissä.

20.9.2004 0:00

- Ennen Beslania Putinilla oli hyvin suuret varaukset sen suhteen, pitäisikö hänen jatkaa, Kremliä lähellä oleva lähde sanoi.

- Hän oli huolissaan siitä, miltä näyttäisi se, että hän muuttaisi sitä varten (perustus)lakia. Mutta nyt Kremlissä on sellainen käsitys, että Venäjä on sotatilassa eikä Putinin pidä jättää maataan.

Timesin mukaan Kremlissä kaavaillaan muutoksia, joiden avulla Putin voisi joko jatkaa virkakautensa pituutta neljästä vuodesta seitsemään tai hän voisi istua kolmannen nelivuotiskauden.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?