Anja, Anita

Ulkomaat

Poliisit saavat lisävaltuuksia ilmastokokouksen ajaksi

Julkaistu:

Tanska varautuu joulukuun suureen ilmastokokoukseen antamalle poliisille lisää valtuuksia estää mellakointi. Poliisi saa muun muassa ottaa kiinni ja pitää huostassaan rettelöitsijöitä 12 tuntia nykyisen kuuden tunnin sijaan, kirjoittaa tanskalaislehti Berlingske Tidende.

Poliisin työn estämiseen suhtaudutaan myös ankarasti. Normaalien sakkojen sijaan siitä voi kokouksen aikana joutua 40 päiväksi vankilaan.

Poliisi on tyytyväinen kovien otteiden sallimisesta, mutta kansalaisaktivistit ovat pettyneitä.

- On täysin järjetöntä, että hallitus on päättänyt kärjistää tilannetta tällä tavoin. Se kriminalisoi maailmanlaajuisen ilmastoliikkeen, joka on vasta muovautumassa, ennakoimalla että mielenosoitukset yltyvät väkivaltaisiksi, sanoo Stine Gry Jonassen, joka edustaa kansainvälistä Climate Justice Action CJA-liikettä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

  2. 2

    MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

  3. 3

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  4. 4

    Asemies ottanut panttivankeja huvikeskuksessa Briteissä

  5. 5

    Thaimaan kuningas haudataan – vaikuttaa myös matkailijoiden elämään viiden päivän ajan

  6. 6

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  7. 7

    ”Syysloma on saateltu päätökseen” – Itä-Suomessa tapeltiin ja pahoinpideltiin koko viikonloppu

  8. 8

    Ei vain urbaanilegenda: Hammastahnalla voi korjata puhelimen näyttöä

  9. 9

    Tutkimus listasi maailman maat saastekuolemien mukaan – näin Suomi sijoittui

  10. 10

    Suomalaiset Italia-konkarit: Älä ihmettele, jos saat kummallisia katseita tilattuasi cappuccinon ruoan jälkeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  3. 3

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  4. 4

    Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

  5. 5

    Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

  6. 6

    Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

  7. 7

    Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

  8. 8

    Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

  9. 9

    Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

  10. 10

    Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  4. 4

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  5. 5

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  6. 6

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  7. 7

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  8. 8

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  9. 9

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  10. 10

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

  2. 2

    MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

  3. 3

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  4. 4

    Asemies ottanut panttivankeja huvikeskuksessa Briteissä

  5. 5

    Thaimaan kuningas haudataan – vaikuttaa myös matkailijoiden elämään viiden päivän ajan

  6. Näytä lisää