Australia leimasi joulupukin pedofiiliksi - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Australia leimasi joulupukin pedofiiliksi

Australiassa lehtien yleisönosastoilla käydään kovaa kamppailua joulupukin puolesta. Lasten asialla liikkuvat ovat esittäneet pukin tänä jouluna niin huonossa valossa, että on hyvä, etteivät paikalliset ole kuulleet Suomen Korvatunturista mitään, vaan luulevat pukin asuvan Pohjoisnavalla.

21.12.2002 0:00

Polemiikki syntyi, kun jotkut Victorian osavaltion päiväkodit päättivät kieltää joulupukin vierailun uskonnollisiin syihin vedoten. Koska pukki kuuluu vain kristittyjen jouluun, hänet päätettiin korvata pellepukuisella hahmolla, joka jakaa karamelleja lapsille.

Päätoimittajille osoitetuissa ärtyneissä kirjeissä on vaadittu, että pukki on päästettävä päiväkotiin. Lastenkaitsijoiden poliittisen korrektiuden väitetään menneen liian pitkälle.

Pukkikohu sai jatkoa, kun televisiouutisissa leimattiin joulupukki potentiaaliseksi pedofiiliksi. GWN-kanava varoitti, että pedofiilivaaran vuoksi jälkikasvua ei pidä päästää pukin polvelle, vaan heidät on istutettava jakkaralle pukin viereen. Niin ikään pedofiilivaaran vuoksi lapset on opetettava puristamaan pukin kättä suukottelun asemasta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?