Rasmus, Asmo

Ulkomaat

Poika ampui 500-kiloisen villisian

Julkaistu:

Amerikkalaisen Jamison Stonen, 11, pistoolin luoti oli viimeinen niitti, joka kaatoi lähes puolen tonnin painoisen villisian alabamalaisessa metsässä.

- Tuntuu hienolta. En luultavasti koskaan enää pääse ampumaan mitään noin isoa, poika tuumi uutistoimisto AP:lle

Metsästysporukka jahtasi jättisikaa kolme tuntia, ja siihen ammuttiin yhteensä kahdeksan luotia. Tämä tiettävästi suurin koskaan kaadettu villisika painoi 477 kiloa ja oli 274 senttiä pitkä järkäle.

Jo viisivuotiaasta lähtien metsästystä harrastaneen pojan isä oli koko ajan mukana, mutta vaara oli silti ilmeinen. Villisika olisi helposti ruhjonut kummatkin torahampaillaan. Sikapeijaisissa tätä ei kuitenkaan pohdita.

- Teemme siitä makkaraa. Veikkaan, että saamme sitä noin 300 kiloa, Mike Stone uumoili.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi teki kuolinvuoteellaan yllättävän tunnustuksen – verinen rikosmysteeri voi ratketa yli 30 vuoden jälkeen Belgiassa

  2. 2

    Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

  3. 3

    ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

  4. 4

    Omakotitalossa palo Kirkkonummella – kaksi ihmistä kuoli

  5. 5

    Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

  6. 6

    Matt Damon avasi suunsa Harvey Weinsteinista: ”Tiesin hänen olevan k-sipää”

  7. 7

    Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

  8. 8

    Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

  9. 9

    Rugbytähti yritti paijata leijonaa karmein seurauksin – kuva ei herkimmille

  10. 10

    Trumpin loukkaama sotilaan leski astui esiin – kertoi kohu­puhelusta omin sanoin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  2. 2

    Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

  3. 3

    Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

  4. 4

    Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

  5. 5

    Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

  6. 6

    Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

  7. 7

    ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

  8. 8

    Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

  9. 9

    Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

  10. 10

    Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  4. 4

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  5. 5

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  6. 6

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  7. 7

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  8. 8

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  9. 9

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  10. 10

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi teki kuolinvuoteellaan yllättävän tunnustuksen – verinen rikosmysteeri voi ratketa yli 30 vuoden jälkeen Belgiassa

  2. 2

    Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

  3. 3

    ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

  4. 4

    Omakotitalossa palo Kirkkonummella – kaksi ihmistä kuoli

  5. 5

    Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

  6. Näytä lisää