Thaimaassa tehdyn suomalaismiehen surman tekijät tiedossa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Thaimaassa tehdyn suomalaismiehen surman tekijät tiedossa

Thaimaan poliisi on selvittänyt Pattayalla maanantaiyönä suomalaismiehen surmanneiden henkilöllisyydet.

Thaimaan poliisi on selvittänyt Pattayalla maanantaiyönä suomalaismiehen surmanneiden henkilöllisyydet.­

26.3.2008 10:01 | Päivitetty 26.3.2008 13:18

Ilta-Sanomien saamien tietojen mukaan teosta epäillään 27-vuotiasta thaimaalaista naista ja hänen kumppaninaan toiminutta mieshenkilöä.

Tekijöiden jäljille on päästy turvakameroiden kuvien sekä kuulustelujen perusteella. Kummastakin tekijästä on poliisin haku päällä.

Uhri on Thaimaan poliisin mukaan ollut naisen kanssa tekemisissä jo aikaisemmin. Hän oli myös tehnyt 27-vuotiaasta aikaisemmin rikosilmoituksen, kun nainen oli varastanut uhrilta rahaa, kännykän ja digikameran. Sittemmin uhri oli perunut kaikki syytteet.

Surmatyön motiivina pidetään ryöstöä. Tekijät olivat saaneet saaliiksi 3 000 bahtia eli noin 60 euroa rahaa ja kännykän.

- Ihmishenki on välillä käsittämättömän halpa, sanoo Pattayalla asuva, Thaimaansuomalainen-lehden päätoimittaja A. Juhana Keronen.

Turvakameroiden kuvissa näkyy naisen saapuminen skootterin kyydissä uhrin asuinalueen portille arvioituun tekoaikaan sopivasti. Thaimaan poliisi uskoo naisen vaatineen uhria avaamaan kassakaappinsa.

Kun hän ei ole suostunut tähän, on nainen päästänyt rikoskumppaninsa - joka on poliisin mukaan naisen miesystävä - sisään uhrin asuntoon.

Thaimaan mediassa on uutisoitu päivän aikana, että poliisi olisi pidättänyt jo surmatyön tekijät. IS:n tietojen mukaan väite ei pidä paikkaansa, vaan epäiltyjen jahtaaminen jatkuu edelleen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?