Pattitilanne: Livni vai Netanjahu Israelin pääministeriksi?

Julkaistu: , Päivitetty:

Israelin keskustalainen Kadima-puolue on voittanut maan parlamenttivaalit vain hiuksenhienolla erolla oikeiston Likudiin. Kun lähes kaikki äänet on laskettu, ulkoministeri Tzipi Livnin johtama Kadima on saamassa 28 ja Benjamin Netanjahun johtama Likud 27 parlamentin 120 paikasta.

Vaalit olivat niin tasaiset, että molemmat puoluejohtajat ehtivät jo eilisiltana julistautua voittajiksi.

Pahimmillaan vaalitulos voi aiheuttaa pattitilanteen, sillä sekä Livni että Netanjahu voivat vaatia pääministerin paikkaa itselleen.

Netanjahun arvioidaan olevan vahvempi ehdokas pääministeriksi puolueen häviöstä huolimatta. Teoriassa hän voisi kerätä 65-paikkaisen hallituksen yhdessä arabivastaisen Israel Beitenun, Shasin ja kolmen pienen oikeistoryhmän kanssa.

Israel Beitenu -puolue sai 15 paikkaa ja nousi kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. Ehud Barakin johtama työväenpuolue sai 13 paikkaa ja uskonnollinen Shas-puolue 11.

Kadiman tukena ovat varmasti vain Työväenpuolue ja vasemmistolainen Meretz kolmella edustajallaan, mikä tekisi yhteensä vain 44 paikkaa.

Lehdistössä on ehditty jo veikkailla yhdeksi ratkaisuksi pääministerikiertoa Livnin ja Netanjahun kesken. Järjestely oli viimeksi käytössä vuonna 1984. Kadiman riveistä on väläytetty myös Likudin ja Kadiman koalitiota.