Satu, Luukas

Ulkomaat

Miljoonahuvila ilmaiseksi!

Julkaistu:

Haaveiletko omasta hiekkarannasta, satamapoukamasta ja 6500 neliökilometrin tontista huviloineen vain 15 minuutin ajomatkan päässä Tukholman ydinkeskustasta?

Ruotsin tunnetuimpiin suomalaisiin lukeutuva Mark Levengood, 41, ei haaveillut, mutta sattuma toi kaiken edellä mainitun hänelle pyytämättä.

Tv-persoona peri reilut 2 miljoonaa euroa maksavan luksushuvilan itselleen liki tuntemattomalta Henry Soluddenilta, 71.

Saltsjöbadenissa sijaitseva huvila oli Soluddenin elämäntyö. Noin 700 neliön huvila on jalopuuta ja sitä ympäröi rikkumaton rauha. Tonttiin kuuluu myös metreittäin hiekkarantaa ja tasaiseksi hioutuneita kallioita.

Soludden rakensi epätavallista huvilaansa vuosia pilke silmässä. Leikkisyydestä todistavat mm. jättitontille rakennettu lasipyramidi ja ihmisille tarkoitettu "linnunpönttö".

Perintöön liittyvä tarina puolestaan on kuin Hollywood-elokuvista.

Levengood ja Soludden tapasivat toisensa ohimennen kuusi vuotta sitten.

- En uskonut tapaamisen jääneen hänen mieleensä mitenkään erityisesti, Levengood kuvaili ruotsalaislehti Aftonbladetille.

Viime keväänä Levengood sai oudon yhteydenoton. Soludden oli kuolemassa syöpään ja etsi elämäntyölleen perijää. Hän oli ihastunut Levengoodin tv-karsimaan ja oli valmis luovuttamaan omaisuutensa tälle.

Juristien hoitamat paperit valmistuivat syksyllä hivenen ennen Soluddenin kuolemaa. Lahjoittaja menehtyi syöpään joulukuussa.

Levengoodin kannalta helpotus on, ettei hänen tarvitse myöskään huolehtia veroista, sillä perintö- ja lahjavero poistettiin Ruotsissa viime vuoden alussa.

Mark Levengood on syntynyt USA:ssa 1964, mutta varttunut Suomessa. Hän muutti Ruotsiin 19-vuotiaana ja on länsinaapurissa pidetty tv-kasvo, journalisti, kirjailija ja viihdetaiteilija.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  2. 2

    Venäläisministeri ehdotti sianlihan vientiä muslimimaahan – Putin purskahti nauruun: ”No ei tosiaankaan”

  3. 3

    Mies ja koira kuolivat omakotitalon tulipalossa Lohjalla

  4. 4

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  5. 5

    Poliisiasemalla räjähdys Ruotsissa – pommiryhmä lähetetty paikalle

  6. 6

    Donald Trump otti kunnian Isisin vetäytymisestä – ”He ovat luovuttamassa”

  7. 7

    Katsojat pettyivät Ensitreffit alttarilla -parin riitaisaan suhteeseen – ohjelman asiantuntija purkautui yllättäen somessa: ”We failed”

  8. 8

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  9. 9

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  10. 10

    Italialaisessa ja suomalaisessa Fantassa kaksi selkeää eroa – valmistaja paljastaa taustat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  5. 5

    Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

  6. 6

    Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

  7. 7

    Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

  8. 8

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  9. 9

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  10. 10

    Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  4. 4

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  5. 5

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  6. 6

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Niklas Herlin on kuollut

  10. 10

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  2. 2

    Venäläisministeri ehdotti sianlihan vientiä muslimimaahan – Putin purskahti nauruun: ”No ei tosiaankaan”

  3. 3

    Mies ja koira kuolivat omakotitalon tulipalossa Lohjalla

  4. 4

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  5. 5

    Poliisiasemalla räjähdys Ruotsissa – pommiryhmä lähetetty paikalle

  6. Näytä lisää