Laura

Ulkomaat

Epäily: Suomalaissyntyinen lastenvahti puukotti pikkutyttöjä

Julkaistu:

39-vuotias suomalaissyntyinen nainen puukotti 7- ja 9-vuotiaita siskontyttöjään lauantaina Bedfordin kaupungissa Yhdysvalloissa, poliisi uskoo.

Nainen oli vahtimassa sisarensa lapsia vanhempien ollessa konsertissa, kertoo AP.

Poliisi löysi tytöt keittiön lattialta verisinä. Heitä oli puukotettu keittiöveitsillä. Katonahissa tapahtuneen veriteon näyttämölle saapunut poliisi Jeffrey Dickan kuvasi näkyä "kauheaksi".

Nainen oli tiettävästi itse soittanut hätänumeroon tekonsa jälkeen. Hän on vangittuna ja häntä syytetään ainakin kahdesta pahoinpitelystä.

Poliisi ei toistaiseksi ole suostunut kommentoimaan naisen mahdollisesta motiivia tai hänen mielentilaansa. Nainen kuitenkin suostui itse alkoholi- ja huumetestiin, eikä päihteillä vaikuta olleen osuutta tapahtuneessa.

Puukotetut tytöt vietiin sairaalahoitoon, mutta heidän vammansa eivät ole tiettävästi ole kuolettavia.

Naapurien mukaan nainen oli hiljainen ja ystävällinen ihminen, joka pitäytyi mielellään omissa oloissaan.

Nainen on asunut pitkään Yhdysvalloissa. Hänen kerrotaan saaneen maan kansalaisuuden vuonna 2008. Eräs naapureista kertoi jutelleensa hänen kanssaan ensi kertaa vasta vähän aikaa sitten. Tuolloin nainen oli kertonut palanneensa Suomesta sukulaisiaan tapaamasta.

Katonah sijaitsee noin 55 kilometrin päässä New Yorkin Manhattanista. Alue tunnetaan varakkaista asukaistaan. Lähistöllä asuvat muun muassa Martha Stewart ja Ralph Lauren.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  2. 2

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  3. 3

    Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

  4. 4

    Meghan Markle sai ensimmäisen kuninkaallisen lahjansa – prinssi William toi sen Suomesta!

  5. 5

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  6. 6

    Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

  7. 7

    Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

  8. 8

    Kalifornian kiduttajavanhemmat uusivat vihkivalansa useasti erikoisella tavalla – oliko uskonnollisuus harkittua hämäystä?

  9. 9

    Nuori suomalaisnainen löydettiin kuolleena Thaimaan Phuketista

  10. 10

    Kaasuhybridiauto roihusi ilmiliekeissä kolmostiellä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  2. 2

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  3. 3

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  4. 4

    Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

  5. 5

    Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

  6. 6

    Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

  7. 7

    Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

  8. 8

    Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

  9. 9

    ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

  10. 10

    Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  3. 3

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  4. 4

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  5. 5

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  6. 6

    Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

  7. 7

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  8. 8

    37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

  9. 9

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  10. 10

    Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  2. 2

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  3. 3

    Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

  4. 4

    Meghan Markle sai ensimmäisen kuninkaallisen lahjansa – prinssi William toi sen Suomesta!

  5. 5

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  6. Näytä lisää