Tatu, Daniel

Ulkomaat

Hillary Clinton: "Olen kuin Rocky!" - katso video!

Julkaistu:

Taistelu USA:n demokraattien presidenttiehdokkuudesta kiristyy. Nyt aseina ovat jo elokuvien roolihahmot.

- Olen kuin Rocky Balboa. En anna koskaan periksi, Hillary Clinton tokaisi Philadelphiassa.

Barack Obama vastasi heti täyslaidallisella ja painotti realisimia.

- Vaikka pidänkin Rockystä, Amerikan ongelmat ovat todellisia eikä niitä ratkota elokuvissa, Barack Obama iski.

Ehdokkaiden lausunnot nähtiin tuoreessa uutistoimisto AP:n uutisvideossa.

Clinton saattoi silti valita hyvän esikuvan, sillä koko Rocky-elokuvan synty on monella tavalla ainutlaatuista. Sylvester Stallone joutui taistelemaan pitkään saadakseen ajatuksen elokuvasta läpi. Stallone käsikirjoitti itse elokuvan ja hän näytteli itse myös pääosan. Elokuva kuvattiin vuonna 1976 vain 28 päivässä ja siitä tuli valtava menestys. Rocky sana nousi kuvaamaan sinnikkyyttä.

Uusia esikuvia etsimään?

Hillary Clinton vertasi siis itseään Stallonen esittämään nyrkkeilijä Rocky Balboaan. Clinton painotti Rockyn ominaisuuksista peräänantamattomuutta.

Obaman vastaus painotti käytännöllisyyttä, kun hän totesi pitävänsä Rockystä. Obaman mukaan maan ongelmat ovat tosin todellisia eikä niitä pidä etsiä elokuvista.

Nokittelu tuskin jää tähän. Yhdysvaltain voimallisesta elokuvatuotannosta löytyy erilaisia sankarihahmoja, joiden hyviä puolia ehdokkaat voivat omia.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuva: Hän yritti räjäyttää itsensä putkipommilla New Yorkin aamuruuhkassa – asuu Brooklynissä, ajoi taksia

  2. 2

    Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

  3. 3

    Tyttöystävä sai tarpeekseen rakkaansa ”pikkujoulurännistä” – mies ohitti juomakiellon ovelalla tavalla

  4. 4

    Vantaalaiset Maija ja Niko pelastivat suhteensa parinvaihdolla – näin koko kuvio toimii

  5. 5

    Laura Voutilainen nauttii uudesta elämänvaiheestaan – muutti hulppeasta hirsilinnasta Helsinkiin

  6. 6

    180-kiloinen 18-vuotias matkalla urheilun supertähdeksi – voimavalmentaja: ”Hän on luonnonoikku”

  7. 7

    Vauvan hengen vaatinut kolari: isä yritti ohittaa ja törmäsi vastaan­tulijaan

  8. 8

    Kodin makeaan hajuun on syytä puuttua – syy voi löytyä lattiasta

  9. 9

    Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

  10. 10

    Kuvat leviävät: Kuningatar Elisabet tapasi nigerialaisen pariskunnan – poikkeuksellinen ”vaatemoka”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

  2. 2

    Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

  3. 3

    Rockmoguli Juhani Merimaa täräytti suorat sanat tv:n laulukisoista – käytti Pete Parkkosta ja Saara Aaltoa esimerkkeinä

  4. 4

    Voimakas lumimyräkkä iskee Suomeen tiistaina – Meteorologi: ”Huomenna on luvassa pelkkää hankaluutta”

  5. 5

    Vauvan hengen vaatinut kolari: isä yritti ohittaa ja törmäsi vastaan­tulijaan

  6. 6

    Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

  7. 7

    ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

  8. 8

    Susi jolkotteli koulun pihalle keskellä kirkasta päivää – ”Se oli siinä käytännössä lasten keskellä”

  9. 9

    Pin up -malli Sini Ariellilta raju tilitys vauva-arjesta – kuvailee kotiaan vankilaksi: ”Tekisi vain mieli ottaa ja lähteä”

  10. 10

    Tätä ovelaa kikkaa lentohenkilökunta käyttää, kun he eivät halua jutella kanssasi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Venäläinen Anna, 28, ällistyi suomalaisessa vessassa: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa”

  2. 2

    Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

  3. 3

    Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

  4. 4

    Upea puku meni monelta täysin ohi – onko tässä sittenkin Linnan kaunein asu?

  5. 5

    Tiesitkö miksi lentoemäntä vetäisee käsiinsä mustat nahkahanskat nousun aikana?

  6. 6

    Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

  7. 7

    Upeat kuvat: Yksi heistä on Linnan juhlien 2017 kuningatar – äänestä suosikkiasi

  8. 8

    Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

  9. 9

    Naiset astelivat Linnaan identtisissä puvuissa – muotiasiantuntija kommentoi kärkkäästi: ”Ei varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta”

  10. 10

    47-vuotias konsultti on maannut yli 100 varatun miehen kanssa – ”Pettäminen voi pelastaa avioliiton”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuva: Hän yritti räjäyttää itsensä putkipommilla New Yorkin aamuruuhkassa – asuu Brooklynissä, ajoi taksia

  2. 2

    Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

  3. 3

    Tyttöystävä sai tarpeekseen rakkaansa ”pikkujoulurännistä” – mies ohitti juomakiellon ovelalla tavalla

  4. 4

    Vantaalaiset Maija ja Niko pelastivat suhteensa parinvaihdolla – näin koko kuvio toimii

  5. 5

    Laura Voutilainen nauttii uudesta elämänvaiheestaan – muutti hulppeasta hirsilinnasta Helsinkiin

  6. Näytä lisää