Severi

Ulkomaat

Obama vähätteli Tiibet-tapaamisen poliittisuutta

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama tapasi Tiibetin hengellisen johtajan Washingtonissa viimein torstaina. Valkoisen talon mukaan Obama otti Dalai-laman vastaan hengellisenä johtajana eikä Tiibetin maanpakolaishallinnon edustajana.

Keskustelut käytiin Valkoisen talon Karttahuoneessa, jota pidetään osana presidentin asuinsiipeä. Karttahuonetta virallisempi paikka olisi ollut presidentin työhuone eli Oval Office.

Myös molemmat Bushit ja Bill Clinton tapasivat Dalai-laman presidenttikausillaan.

Nobelin rauhanpalkinnon saanut buddhalaismunkki vieraili Yhdysvalloissa edellisen kerran viime syksynä, mutta Obamalla ei ollut silloin aikaa kahdenkeskisiin keskusteluihin. Presidenttiä arvosteltiin nöyristelystä Kiinan edessä.

Amerikkalaiset ovat taloudellisesti yhä riippuvaisempia Kiinasta, joka on nyt Yhdysvaltain toiseksi tärkein lainoittaja Japanin jälkeen. Yhdysvaltain budjetti on lisäksi ennätysmäisen alijäämäinen, mikä lisää Kiinan valtaa entisestään.

- Kiinan edustajat ovat tienneet tästä tapaamisesta ja he suhtautuvat siihen miten suhtautuvat, Valkoisen talon tiedottaja Robert Gibbs sanoi. Kiinan protestointia epäillään näytökseksi Kiinan mukaan tapaaminen vahingoittaa maiden suhteita. Kiinan protestointia on kuitenkin epäilty enemmän näytökseksi oman maan kansalaisille kuin todelliseksi vihanpurkaukseksi.

- Kiina vastustaa jyrkästi Dalai-laman vierailua Yhdysvaltoihin. Ilmaisemme vastalauseemme myös Yhdysvaltain johtajien yhteydenpidolle Dalai-laman kanssa, ulkoministeriön tiedottaja Ma Zhaoxu toisti.

Kiinan on arveltu näpäyttävän Yhdysvaltoja YK:n turvallisuusneuvostossa, jossa neuvotellaan muun muassa Iranin vastaisista toimista.

Dalai-lama on sanonut tavoittelevansa aitoa itsehallintoa Tiibetille. Kiina syyttää häntä itsenäisyyspyrkimyksistä ja levottomuuksien lietsomisesta.

Tiibetin hengellinen johtaja pakeni Intiaan vuonna 1959. Tiibetissä puhkesi viimeksi maaliskuussa 2008 laajoja mielenosoituksia, jotka levisivät myös muualle Kiinaan.

Tiibetiläisryhmien mukaan väkivaltaisuuksissa kuoli yli 200 ihmistä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

  2. 2

    Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

  3. 3

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  4. 4

    Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

  5. 5

    Yksin keskellä yötä ulos jätetyn Sherin, 3, katoaminen saattoi ratketa – pikkulapsen ruumis löytyi siltarummusta Texasissa

  6. 6

    F1-tallin pomot tyrmistyivät tuomarien päätöksestä – ”Kimi Räikkönen ei itsekään ymmärtänyt, miksi hän oli palkintopallilla”

  7. 7

    Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

  8. 8

    Jamie sai vankilatuomion kosketettuaan toista miestä Dubaissa – muista nämä 4 tärkeää sääntöä Arabiemiirikunnissa vieraillessa

  9. 9

    Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

  10. 10

    Niki Lauda jyrähti Verstappenin ja Räikkösen kohutilanteesta: ”Tyhmemmin ei voi toimia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  3. 3

    Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

  4. 4

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  5. 5

    Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

  6. 6

    Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

  7. 7

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  8. 8

    MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

  9. 9

    Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

  10. 10

    Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  4. 4

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  5. 5

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  6. 6

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  7. 7

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  8. 8

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  9. 9

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  10. 10

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

  2. 2

    Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

  3. 3

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  4. 4

    Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

  5. 5

    Yksin keskellä yötä ulos jätetyn Sherin, 3, katoaminen saattoi ratketa – pikkulapsen ruumis löytyi siltarummusta Texasissa

  6. Näytä lisää