Jenkkisotilaat tuuppivat ajoneuvoja jättiautollaan - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Jenkkisotilaat tuuppivat ajoneuvoja jättiautollaan

Amerikkalaiset sotilaiden ajokäytös ei tulisi kysymykseen Kehä kolmosella eikä missään muuallakaan Suomessa.

Pikkupoika juoksee röyhkeän Hummerin alta pois.

1.2.2007 11:11 | Päivitetty 1.2.2007 16:20

YouTube-verkkopalvelussa nähtävillä oleva video kertoo, kuinka sotilaat ajavat Humveella pitkin katuja, niin että bagdadilaiset autoilijat ja jalankulkijat saavat pelätä henkensä edestä.

Hummerin sotilasajoneuvosta kehitelty siviiliversio on oman lajityyppinsä klassikko monissa maissa.

Kun irakilaisen auto sattuu amerikkalaisten sotilaiden tielle, he tuuppivat Humveelin keulalla irakilaisten autot pois tieltä. Töytäisy auton perään ja sen jälkeen kaikki väistävät ja varmasti.

Sotilaat eivät kunnioita ketään. Luulisi, että raskas bussikin kalpenisi Humveelle, mutta ei. Bussia tölväistään vain hieman reippaammin. Ja kun liikenneruuhka tulee eteen, vaihdetaan vastaantulevien kaistalle. Jos et väistä, olet ongelmissa.

Amerikkalaissotilaiden ajokäytös on heidän oman turvallisuutensa kannalta tärkeää. Jos he pysähtyivät, he olisivat alttiina iskuille.

IS / Manu Tuppurainen

Katso video (YouTube)

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?