Anja, Anita

Ulkomaat

Yhdysvaltain kallein luksuslukaali myyntiin

Julkaistu:

Lehtikeisari William Randolph Hearstille kuulunut kartano etsii uutta omistajaa. Beverly Hillsissä sijaitsevan hulppean lukaalin väitetään olevan kallein Yhdysvalloissa koskaan myynnissä ollut kiinteistö. Kyseessä saattaa olla myös peräti maailman tyyreimmästä talosta.

Historiallisesta kodista pyydetään 165 miljoonaa dollaria (noin 120 miljoonaa euroa). Asunnon omistaa tällä hetkellä asianajaja-sijoittaja Leonard M. Ross, joka hankki kiinteistön 1976.

William Randolph Hearst osti kartanon 1947 ja maksoi siitä tuolloin noin 120000 dollaria. 1920-luvulla rakennettu vaaleanpunainen, H-kirjaimen muotoinen rakennuskompleksi seisoo 2,6 hehtaarin tontilla. Kiinteistöön sisältyy kolme uima-allasta, 29 makuuhuonetta, elokuvateatteri, art deco -tyylinen disko, kaksikerroksinen kirjasto sekä kaksi tenniskenttää. Yhteensä tontilla on kuusi erillistä asuinrakennusta.

Menestyneen lehti-imperiumin perustanut Hearst oli kiistelty hahmo, jonka elämä innoitti Orson Wellesiä Citizen Kane -elokuvan käsikirjoittamisessa. Hearstin omistuksessa Beverly Hillsin -kartanossa juhlivat aikansa kuuluisuudet ja valtaapitävät: muun muassa vastavihityt Jacqueline ja John F. Kennedy viettivät talossa osan kuherruskuukaudestaan 1953.

Kartanon voi bongata myös Kummisetä - ja Bodyguard -elokuvista. Asunnon tuleva omistaja saa naapureikseen muun muassa Victoria ja David Beckhamin sekä Hollywood-tähdet Katie Holmesin ja Tom Cruisen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  2. 2

    Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

  3. 3

    Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

  4. 4

    Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

  5. 5

    Lewis Hamilton paalupaikalle Yhdysvalloissa! Räikkönen hävisi Ricciardolle identtisellä kierrosajalla

  6. 6

    Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

  7. 7

    Juho Haapoja menetti tittelinsä, uran jatko avoin – ”Nyt on tarkan harkinnan paikka”

  8. 8

    Titanicin 1. luokan matkustajan kirjeestä maksettiin jättisumma – ”Tärkein Titanic-kirje, jonka olemme huutokaupanneet”

  9. 9

    Saunatonttu syttyi palamaan Tampereella – oli asunut kiukaalla jo pitkään

  10. 10

    Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  2. 2

    Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

  3. 3

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  4. 4

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  5. 5

    Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

  8. 8

    Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

  9. 9

    Veitsihyökkäys Münchenin keskustassa, useita loukkaantunut – poliisi otti epäillyn kiinni

  10. 10

    Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  5. 5

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  6. 6

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  7. 7

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  8. 8

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  9. 9

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  10. 10

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  2. 2

    Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

  3. 3

    Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

  4. 4

    Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

  5. 5

    Lewis Hamilton paalupaikalle Yhdysvalloissa! Räikkönen hävisi Ricciardolle identtisellä kierrosajalla

  6. Näytä lisää