Al-Qaida-yhteyksistä epäillylle tiedenaiselle 86 vuoden tuomio USA:ssa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Al-Qaida-yhteyksistä epäillylle tiedenaiselle 86 vuoden tuomio USA:ssa

Yhdysvaltain liittovaltion tuomioistuin tuomitsi torstaina pakistanilaisen tiedenaisen 86 vuodeksi vankeuteen murhayrityksestä.

23.9.2010 22:06

Oikeuden mukaan 38-vuotias Aafia Siddiqui yritti murhata amerikkalaisia upseereita Afganistanissa vuonna 2008.

Tuomioistuimen mukaan Siddiqui yritti ampua amerikkalaissotilaita afganistanilaisella poliisiasemalla, jossa häntä kuulusteltiin. Siddiqui ei kuitenkaan osunut kohteisiinsa, ja seuranneessa kamppailussa hän itse sai osuman amerikkalaisluodista.

Puolustusasianajajien mukaan ampumisesta ei ollut fyysisiä todisteita, kuten sormenjälkiä tai ruudinjäämiä.

Siddiqui itse kiisti syyllisyytensä ja kertoi, että häntä pidettiin salaisissa vankiloissa vuosia. Siddiquin mukaan häntä myös kidutettiin ja aivopestiin Bagramin lentotukikohdassa lähellä Kabulia.

Amerikkalaisessa huippuyliopistossa MIT:ssä koulutuksensa saanut Siddiqui joutui vuonna 2004 Yhdysvaltain pitämälle listalle ihmisistä, joilla epäillään olevan yhteyksiä al-Qaidaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?