Aune, Oona

Ulkomaat

Raitiovaunut rullaavat jälleen Tukholman ytimeen

Julkaistu:

Ensi viikosta alkaen Tukholman suosituimpiin turistinähtävyyksiin tähyävät matkaajat voivat astua linja-auton sijasta raitiovaunun kyytiin.

Lauantaina vihittävän Spårväg Cityn säännöllinen ympärivuotinen liikennöinti alkaa virallisesti maanantaina. Ensimmäistä kertaa yli 40 vuoteen Tukholman keskusaukiolta Sergelin torilta voi rullata raitiovaunulla pääturistikohteisiin, Skanseniin, Vasa-museoon, Gröna Lundin huvipuistoon ja päätepysäkille Waldermarsuddeen.

1900-luvun alkupuolella kattavasti kaupunkia risteilleet raitiovaunut kaikkosivat keskustan katukuvasta sen jälkeen kun Ruotsi vaihtoi oikeanpuoleiseen liikenteeseen vuonna 1967.

Djurgårdeniin on kulkenut 1990-luvun alkupuolelta saakka museovaunuja, mutta nyt raitiovaunuissa nähdään jälleen tulevaisuutta. Uusien raitiovaunujen myötä monen kesäturistin ahtaaksi kiroama bussilinja 47 lopetetaan.

- Matkustajat pitävät raitiovaunuja luotettavana tapana matkustaa. Matkustajakapasiteetti on myös selvä etu busseihin verrattuna. Tämä nähdään pitkäaikaisena ratkaisuna, ja etuja on myös ympäristönäkökulmasta, Tukholman paikallisliikenteestä vastaavan SL:n lehdistösihteeri Maria Adolfsson luettelee uuden linjan hyötyjä.

Visio vie kohti satamaa

Mikäli suuret suunnitelmat toteutuvat, uudistus on vain alkusoittoa kaupunkiin suunnitellulle laajemmalle raitiovaunuverkostolle. Spårväg Cityn on kaavailtu jatkuvan keskustasta länteen kohti Kungsholmenia ja vastaavasti itään kohti Ropstenia ja Värtan satamaa.

Adolfssonin mukaan lisärakentaminen on kuitenkin vielä pitkän päätösprosessin takana. Toisaalta myös muita raitiovaunuprojekteja on vireillä ja käynnissä ydinkeskustan ulkopuolella.

Raitiovaunuliikenteen henkiin herättämisen ensimmäinen etappi on kohdannut myös kovaa kritiikkiä. Kaikkiaan projektin kustannukset nousivat alun perin kaavaillusta 230 miljoonasta 288 miljoonaan kruunuun eli noin 30 miljoonaan euroon.

Rakennettua lisäosuutta Norrmalmstorgilta Sergelin torille on kritisoitu kosmeettiseksi, sillä lisämatkaa tulee vain muutama sata metriä.

- Kustannuksia on tullut myös vanhan osuuden modernisoinnista ja vaunuhallin kunnostuksesta. Tämä on perusta sille, että raideverkkoa voidaan tulevaisuudessa laajentaa, Adolfsson toteaa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

  2. 2

    Lotossa yksi täysosuma – tässä oikeat numerot

  3. 3

    Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

  4. 4

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  5. 5

    Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

  6. 6

    Teatteriesitys keskeytettiin Tampereella – AL: Näyttelijä sai sairauskohtauksen

  7. 7

    Putous alkoi! Tässä ovat uudet sketsihahmot – kuka on suosikkisi?

  8. 8

    Nousiko Putous-ensikertalaisen hahmo ennakkosuosikiksi? Balettiasuun pukeutunut pikkutyttö naurattaa somessa: ”Ihan ykkönen”

  9. 9

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  10. 10

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  2. 2

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  3. 3

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  4. 4

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  5. 5

    Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

  6. 6

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  7. 7

    Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

  8. 8

    Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

  9. 9

    Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

  10. 10

    JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  6. 6

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  7. 7

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  8. 8

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  9. 9

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  10. 10

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

  2. 2

    Lotossa yksi täysosuma – tässä oikeat numerot

  3. 3

    Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

  4. 4

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  5. 5

    Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

  6. Näytä lisää