Silja, Selja

Ulkomaat

Työntekijät aikovat räjäyttää tehtaan Ranskassa

Julkaistu:

Erorahojaan penäävät työntekijät uhkaavat räjäyttää konkurssiin menneen tehtaan Ranskassa. Tehtaaseen linnoittautuneet työntekijät vakuuttivat maanantaina, että heillä on keinot toteuttaa uhkauksensa.

Työntekijät uhkaavat räjäyttää polttoainesäiliöitä, ellei heidän vaatimuksiinsa suostuta heinäkuun loppuun mennessä. Viranomaisten mukaan uhkaus on bluffia. Siitä huolimatta Chatellerault'n kaupungin hälytysvalmiutta on nostettu ja kaupunkiin on kutsuttu lisää palomiehiä.

Työntekijät vaativat, että autonvalmistajat Renault ja Peugeot pulittavat jokaiselle irtisanotulle 30000 euron erorahan. Yhtiöt ovat kieltäytyneet maksamasta.

Tehtaassa on autonosia ja koneistoa arviolta neljän miljoonan euron edestä. Satakunta työntekijää on estänyt sisäänpääsyn rakennukseen.

Talouskriisi ja sitä seuranneet joukkoirtisanomiset ovat kuohuttaneet tunteita Ranskassa aiemminkin. Keväällä maata kohauttivat useat tapaukset, joissa tyytymättömät työntekijät ottivat yritysjohtajia panttivangeiksi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Aikuista miestä ei tuomittu 10-vuotiaan raiskauksesta, koska tytön ei katsottu vastustelleen – rikosoikeuden professori kritisoi

  2. 2

    Katso kartta: Lapin meteoriitti putosi Vätsärin erämaahan – jopa kymmeniä kiloja kappaleita maastossa

  3. 3

    Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

  4. 4

    Entinen NHL-kiekkoilija elää muistinsa menettäneenä kadulla – isän viestit kertovat karusta kohtalosta: ”Hän puhuu itsemurhasta”

  5. 5

    Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

  6. 6

    Onko sinunkin kotonasi kylmä patteri? Kokeile tätä niksiä

  7. 7

    Rekan kuljettaja ei ehtinyt jarruttaa ajoissa – poliisilta lisätietoa Vantaan vakavasta ketjukolarista

  8. 8

    Ulkomaisten verkkokauppojen 3 sudenkuoppaa – Tulli ohjeistaa: Älä haksahda näihin

  9. 9

    Media: Argentiinan sukellusveneen etsinnöissä havaittu mahdollinen signaali – etsijät yrittävät kiiruhtaa paikalle

  10. 10

    Tuure Kilpeläinen maalasi muotokuvan naisystävästään Manuela Boscosta – katso kuva lopputuloksesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  2. 2

    Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

  3. 3

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  4. 4

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  5. 5

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  6. 6

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  7. 7

    Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

  8. 8

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  9. 9

    Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

  10. 10

    Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Aikuista miestä ei tuomittu 10-vuotiaan raiskauksesta, koska tytön ei katsottu vastustelleen – rikosoikeuden professori kritisoi

  2. 2

    Katso kartta: Lapin meteoriitti putosi Vätsärin erämaahan – jopa kymmeniä kiloja kappaleita maastossa

  3. 3

    Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

  4. 4

    Entinen NHL-kiekkoilija elää muistinsa menettäneenä kadulla – isän viestit kertovat karusta kohtalosta: ”Hän puhuu itsemurhasta”

  5. 5

    Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

  6. Näytä lisää