Jari, Jalmari

Ulkomaat

Medvedev uhkasi aluejohtoa erottamisella, ellei töitä järjesty

Julkaistu:

Venäjän presidentti Dmitri Medvedev vaati keskiviikkona alueiden johtoa toimiin, jotta työläiset saavat maksamatta jääneet palkkansa. Medvedev vaati myös työttömyyden kasvun pysäyttämistä.

Mikäli aluehallinnon johtajat eivät saa asioita järjestettyä, presidentti sanoi erottavansa heidät. Medvedev puhui eri puolilla liittovaltiota toimiville valtiojohdon edustajille puhelinkonferenssissa.

Maailmanlaajuinen talouskriisi on iskenyt Venäjään rajusti, kun sen tuottamien öljyn ja metallien hinnat ovat laskeneet. Työttömiä on 7,7 miljoonaa.

Viime viikolla pääministeri Vladimir Putin puuttui maksamattomiin palkkoihin Pikaljovon kaupungissa. Hän määräsi alumiinitehtaan omistajan Oleg Deripaskan ja muita tehtaiden omistajia maksamaan palkat ja aloittamaan tuotannon uudelleen.

Vihaiset Pikaljovon asukkaat olivat tukkineet kaupungin ohi kulkevan moottoritien ennen Putinin saapumista.

Näitä luetaan!
  1. 1

    188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

  2. 2

    Eteläisellä Tyynellämerellä erittäin voimakas maanjäristys – tsunamiaaltoja havaittu

  3. 3

    Selena Gomez räväytti platinablondina nahkaminimekossa – katso kuvat AMA-gaalan upeimmista ja oudoimmista puvuista

  4. 4

    Huippuvireinen Markkanen heitti omat ennätyspisteensä NBA:ssa – valmentaja hehkutti: ”Lauri oli ilmiömäinen”

  5. 5

    Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

  6. 6

    Trump pelasti maanmiehensä vankilalta Kiinassa – omaisen lausunto johti presidentin käsittämättömään ärähdykseen

  7. 7

    90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

  8. 8

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Mikä viikko! Teräväinen ja Aho takovat hurjaa jälkeä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  3. 3

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  4. 4

    Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

  5. 5

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  6. 6

    Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

  7. 7

    Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

  8. 8

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  9. 9

    Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

  10. 10

    Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  2. 2

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

  2. 2

    Eteläisellä Tyynellämerellä erittäin voimakas maanjäristys – tsunamiaaltoja havaittu

  3. 3

    Selena Gomez räväytti platinablondina nahkaminimekossa – katso kuvat AMA-gaalan upeimmista ja oudoimmista puvuista

  4. 4

    Huippuvireinen Markkanen heitti omat ennätyspisteensä NBA:ssa – valmentaja hehkutti: ”Lauri oli ilmiömäinen”

  5. 5

    Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

  6. Näytä lisää