Google paljasti lääketieteellisen tiedekunnan etäpääsykokeiden vilppiyritykset - Uinti - Ilta-Sanomat

Google paljasti lääketieteellisen tiedekunnan etäpääsykokeiden vilppiyritykset – näin kommentoi kokeeseen osallistunut ex-uimari Hanna-Maria Seppälä

Entinen huippu-uimari Hanna-Maria Seppälä tekee töitä niin oman unelmansa kuin nuorten urheilijoiden unelmien eteen.

Ex-huippu-uimari Hanna-Maria Seppälä on urheilu-uransa jälkeen ollut monessa mukana. Kuva vuodelta 2017.

24.5.2020 7:40

Siirtymä huippu-urheilijasta ”siviiliin” voi joskus olla kivulias ja ongelmia täynnä, mutta positiivisiakin esimerkkejä löytyy onneksi paljon. Yksi sellainen on entinen huippu-uimari Hanna-Maria Seppälä, joka on rakentanut itselleen monipuolisen uran uintivuosiensa jälkeen.

Muun muassa 100 metrin vapaauinnin pitkän radan MM-kullan vuonna 2003 voittanut Seppälä päätti menestyksekkään uransa joulukuussa 2016. Sen jälkeen hän on työskennellyt hyvinvointialan yrittäjänä pitäen muun muassa uintikouluja ja -leirejä sekä luentoja. Urheilulliseen pakettiin on mahtunut myös mentorointia ja luottamustoimia Olympiakomitean urheilijavaliokunnassa ja Uimaliiton hallituksessa.

– En jäänyt tyhjän päälle eikä tullut sellaista hetkeä, että olisin pudonnut pois yhteiskunnan kelkasta. Hommaa on riittänyt. Kyllähän se on paljon omasta aktiivisuudesta kiinni, Seppälä, 35, sanoi IS:n puhelinhaastattelussa.

Seppälä kauhoi vuosia arvokisa-altaissa ja saavutti lukuisia mitaleja. Vaikka huippu-urheilu vaati paljon, Seppälä alkoi jo uintiuran aikana pohjustaa tulevaisuuttaan altaiden ulkopuolella. Sittemmin hän on valmistunut liikuntatieteiden maisteriksi ja fysioterapeutiksi.

– Kannustan kaikkia huippu-urheilijoita tekemään jotain muutakin jo uran aikana. Kannattaa pistää vaikka oma yritys pystyyn. Toisille taas sopii opiskelu. On ihan sama, teetkö muutaman opintopisteen vuodessa, kunhan jotenkin viet sitä pakettia eteenpäin. Sopeutuminen oman uran jälkeiseen elämään on sillä tavalla paljon helpompaa.

Hanna-Maria Seppälä kilpaili urallaan viisissä olympialaisissa. Viimeisiksi viiden renkaan kisoiksi jäivät vuoden 2016 Rion olympialaiset.

Vaikka Seppälällä itsellään on takataskussa jo kaksi korkeakoulututkintoa, hänen suurin urahaaveensa on vielä toteutumatta. Lääkärin ammatti on ollut ex-uimarin unelmana vuosia ja sen unelman eteen hän on valmis tekemään töitä.

Seppälä osallistuu tänä keväänä toista kertaa lääketieteellisen tiedekunnan pääsykokeisiin. Kokeen ensimmäinen osa oli vuorossa tiistaina. Koronaviruksen vuoksi se tehtiin etäkokeena.

– Koe itsessään ei ollut mikään ylitsepääsemätön, mutta se aikapaine... kun on yksi minuutti per tehtävä, Seppälä kuvaili.

Tiistaisen kokeen jälkeen mediassa kerrottiin, kuinka tietyt kokeessa esille tulleet termit pomppasivat Googlen hakutuloksissa. Voidaan siis perustellusti olettaa, että osa hakijoista haki pääsykoekysymyksiin vastauksia vilpillisin keinoin.

Lääketieteellisten alojen valintatoimikunnan puheenjohtaja, professori Jukka Pelkonen kommentoi tuolloin IS:lle, että koe oli laadittu niin, että pelkkä googlettaminen ei riitä. Pääsykokeisiin valmennuskurssin ja tiukan pänttäämisen kautta panostanut Seppälä allekirjoittaa näkemyksen.

– Jos sulla ei ole mitään hajua mistään, niin et sä kyllä Googlen kanssa pärjää siinä kokeessa. Ne asiat pitää tietää, jos hakee lääkikseen. Ei siinä kokeessa ehtinyt mitään muuta kuin laskua laskun perään, seuraava kysymys ja eteenpäin jos ei tiedä vastausta.

Seppälä kertoi olevansa jo valmistautunut siihen, että lääkisunelma vaatii vielä yhden yrityksen. Koronaviruksen vuoksi valinnoissa korostetaan tänä vuonna todistusvalintaa, ja pääsykokeen kautta opiskelupaikan saa vain 25 prosenttia hakijoista.

– Oli kiva, että me vanhemmat saatiin tilaisuus tehdä se koe, mutta onhan se vähän epäreilua, että 75 prosenttia paikoista menee suoraan lukiosta valmistuneille, Seppälä harmitteli.

Etäkoe toi muutenkin uusia haasteita.

– Kaveri sanoi aika hyvin niin, että ollaan valmistauduttu koko vuosi maratoniin ja muutama viikko ennen pääsykoetta kerrotaankin, että pääkisana onkin sadan metrin aidat.

– On realismia, että mulla tulee eteen vielä yksi vuosi hakuprosessia. A- ja B-suunnitelmat on tehty, Seppälä kertoi.

Seppälä kuvattuna tammikuussa pidetyssä Suomen Urheilugaalassa.

100 000 euron tuki nuorille

Omien urahaaveidensa lisäksi Hanna-Maria Seppälä tekee tällä hetkellä töitä myös nuorten urheilijoiden unelmien eteen. Hän on mukana entisten huippu-urheilijoiden perustamassa Sport Fund -rahastossa, jonka tavoitteena on pääomasijoittamalla auttaa nuoria urheilijoita huipulle.

– Tämä on maailmankin mittakaavassa todella innovatiivinen ja ainutlaatuinen hanke, Seppälä kertoi.

Seppälän lisäksi ex-urheilijoiden remmiin kuuluvat jääkiekkoilija Jyrki Louhi, taitoluisteluhuippu Laura Lepistö, yhdistetyn olympiavoittaja Samppa Lajunen, alppihiihtotähti Tanja Poutiainen-Rinne ja purjehduksen olympiavoittaja Thomas Johanson. Sport Fund Management Oy:n hallituksen puheenjohtaja on Jussi Rouhento.

Tukea saavat urheilijat julkistetaan syksyllä. Näiden urheilijoiden saama tukisumma on 25 000 euroa vuodessa neljän vuoden ajan eli yhteensä 100 000 euroa.

– Mukana tulee myös osaamista. Sport Fundin kautta olemme rakentamassa sitä kokonaisuutta, joka urheilijalla pitäisi olla ympärillä: lääkintähuolto, fyssarit, hierojat, psykologi... Seppälä luetteli.

Hanna-Maria Seppälä on ensimmäinen suomalaisnainen, joka on voittanut uinnin maailmanmestaruuden. Hän voitti vuoden 2003 Barcelonan pitkän radan MM-kisoissa 100 metrin vapaauinnin mestaruuden. Kuva Uimaliiton mitalikahveilta.

Nuorten urheilijoiden tukeminen ja mentorointi on Seppälälle rakasta puuhaa. Kokeneelta ex-uimarilta löytyy neuvoja myös niille urheilijoille, joiden treeni- ja kisasuunnitelmat ovat menneet uusiksi koronaviruksen myötä. Esimerkiksi uimareille vaikeuksia ovat luonnollisesti aiheuttaneet kiinni olevat uimahallit.

– Olen verrannut tätä loukkaantumiseen. Loukkaantuneena ei pysty tekemään tiettyjä asioita, mutta joku muu osa-alue vahvistuu. Tämä tilanne varmasti vahvistaa henkisesti. Ja voi myös keskittyä omiin heikkouksiin, kun ei ole niin kiire kehityksen kanssa, Seppälä pohti.

Henkilökohtaisella tasolla koronakevät on vaikuttanut Seppälän työkalenteriin, työskenteleehän hän yrittäjänä.

– Uintikoulut, luennot ja leirit loppuivat aika lailla kaikki kuin seinään tai siirtyivät eteenpäin.

Hanna-Maria Seppälä

  • Syntynyt Keravalla vuonna 1984, 35-vuotias.

  • Entinen huippu-uimari, päätti uransa joulukuussa 2016.

  • Uintisaavutuksia: Yhteensä neljä MM-mitalia ja 13 EM-mitalia. 100m vapaauinnin maailmanmestari 2003 (pitkä rata). 100m sekauinnin MM-hopea 2006 ja 2008, 100 m vapaauinnin MM-pronssi 2008 (lyhyt rata). 100m vapaauinnin EM-hopea 2008 (pitkä rata). Nelinkertainen Euroopan mestari lyhyellä radalla. Kilpaili urallaan viisissä olympialaisissa.

  • Uintiuran jälkeen: Työskennellyt hyvinvointialan yrittäjänä, työhön kuuluu mm. uintivalmennusta, mentorointia ja luentoja. Mukana nuoriin urheilijoihin sijoittavassa Sport Fund -rahastossa.

  • Koulutus: Liikuntatieteen maisterin ja fysioterapeutin tutkinnot. Tähtää tällä hetkellä lääkärin ammattiin.

  • Perhe: Naimisissa liikemies Anssi Hintsan kanssa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?