Urheilijat saivat kansalaisten vihat niskaansa koronakriisin keskellä – suomalainen huippuvalmentaja puolustaa: ”Eivät he voi muutakaan” - Uinti - Ilta-Sanomat

Urheilijat saivat kansalaisten vihat niskaansa koronakriisin keskellä – suomalainen huippuvalmentaja puolustaa: ”Eivät he voi muutakaan”

Uintivalmentaja Marko Malvelan mielestä Tokion olympialaisia pitäisi siirtää. Nykytilanne on urheilijoillekin kiusallinen.

Marko Malvela valmentaa mm. Mimosa Jallowia. Nyt he joutuvat harjoittelemaan poikkeusolosuhteissa.­

21.3.2020 13:05

Olympialiikkeen pomot pitävät ainakin toistaiseksi tiukasti kiinni suunnitelmastaan järjestää Tokion olympialaiset ajallaan heinä-elokuun vaihteessa.

Lähes kaikkia muut urheilutapahtumat on jo siirretty tai peruttu, esimerkiksi jalkapallon EM -kisat kesä-heinäkuulta.

Kritiikki Kansainvälistä olympiakomiteaa KOK:ta kohtaan on kasvanut. Norjan keskusurheilujärjestö NIF lähetti perjantaina KOK:lle vetoomuksen Tokion kisojen lykkäämisestä. Yhdysvaltain uimaliittokin ilmoitti toivovansa, että kisat siirrettäisiin ensi vuoteen.

Suomessa ensimmäiset voimakkaat soraäänet Kansainvälisen olympiakomitean suuntaan ovat kuuluneet huipputason uintivalmentajan Marko Malvelan suusta.

– Minä en tietenkään voi vaatia olympialaisten siirtämistä. Mutta kun tätä kaikista suurinta ja globaaleinta urheilutapahtumaa ei ole siirretty, niin kyllä se on ihmeellistä, Malvela sanoo IS:lle puhelimitse.

Malvela toivoisi olympialaisten siirtämistä kahdesta syystä. Ensimmäinen on ihmisten terveyden varjeleminen ja toinen urheilijoiden inhottavan tilanteen helpottaminen.

Tutkijoiden arvioiden mukaan koronaviruksen epidemiahuippu Suomessa on toukokuussa ja muissa maissa sekä mantereilla kenties vielä myöhemmin. Tässä valossa olympialaisten järjestäminen kuulostaa absurdilta ajatukselta.

– Järki sanoisi, että pitäisi painaa jarrua ja siirtyä samaan poikkeustilaan kuin muukin yhteiskunta, Malvela sanoo.

Liikuntapaikkoja pidetään auki huippu-urheilijoille.­

Malvela päivittelee, että urheilijat joutuvat tällä hetkellä harjoittelemaan poikkeusolosuhteissa. Heillä ei ole mahdollisuuksia vetäytyä tekemään etätöitä tai pitää lomaa, koska mahdollisissa olympiakarsinnoissa tai itse olympialaisissa täytyy olla vireessä.

Kyse on heidän elinkeinostaan, ammatistaan.

– Tässä tilanteessa urheilijat ovat asettuneet huonoon valoon. Jotkut ovat pitäneet urheilijoita itsekkäinä, koska he pääsevät harjoittelemaan eritysolosuhteisiin esimerkiksi täällä Jyväskylässä.

Malvela viitaa siihen, että monet kaupungit ovat sulkeneet harjoituspaikkansa, esimerkiksi uimahallit, muulta kansalta mutta järjestänyt huippu-urheilijoille mahdollisuuden harjoitteluun. Tämä ei ole miellyttänyt kaikkia.

– Urheilijat ovat tämän tilanteen panttivankeja. Eivät he harjoittele poikkeusolosuhteissa itsekkyytensä takia vaan siksi, etteivät he voi tässä tilanteessa muutakaan. Urheilijat ovat fiksuja ja ymmärtävät kyllä tilanteen vakavuuden.

Malvela ehdottaa, että olympialaisia siirrettäisiin esimerkiksi marras-joulukuulle tai ensi kesään. Samaan yhteyteen Malvela kertoo toki ymmärtävänsä miten valtavasta taloudellisesta kokonaisuudesta olympialaisten kohdalla puhutaan, mutta ihmisten terveys on nyt prioriteetti numero yksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?