Suomi sekauintiviestin kahdeksas

Julkaistu:

Uinti
Laukkanen SE:llä sekauintifinaaliin, Jallow'n SE ei riittänyt perhosfinaaliin.
Suomi jäi sekajoukkueiden 4x50 metrin sekauintiviestin loppukilpailun viimeiseksi eli kahdeksanneksi lyhyen radan MM-kisoissa Kiinan Hangzhoussa. Mimosa Jallow, Jenna Laukkanen, Riku Pöytäkivi ja Ari-Pekka Liukkonen jäivät aikaan 1.39,38, kun matkan Suomen ennätys on 1,38,71.

Kisan voitti Yhdysvallat ME-ajalla 1.36,40 ennen Hollantia ja Venäjää.

Jallow ja Laukkanen veivät Suomen viestiä ensimmäisillä kahdella osuudella.

– Totta kai oli hankala aloittaa sekariviestissä, yleensä miehet aloittavat muilla. Parempi uinti oli kuin aamulla, Jallow selvitti Yleisradion haastattelussa.

Pöytäkivi ja Liukkonen kertoivat uintinsa tuntuneen hyvältä.

Laukkanen valitti joutuneensa kovaan aallokkoon toisella osuudella.

– Mielenkiinnolla odotan, miten paukkuja jäi huomiselle, Laukkanen sanoi Yleisradiolle.

Laukkanen ui huomenna sadan metrin sekauinnin loppukilpailussa. Välierissä Laukkanen ui Suomen ennätyksen 58,60 ja oli välierien kuudes.

Mimosa Jallow'n 50 metrin perhosuinnin välierissä uima Suomen ennätys 25,71 ei sen sijaan riittänyt loppukilpailuun. Jallow paransi Suomen ennätystä 9 sadasosasekuntia ja oli välierien 12:s.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt