Mattssonin jysäys on vuoden urheiluteko - Uinti - Ilta-Sanomat

Mattssonin jysäys on vuoden urheiluteko

Matti Mattssonin suoritus mykistää vaativimmatkin kriitikot, kirjoittaa IS Urheilun toimittaja Mikko Marttinen.

2.8.2013 21:45

Tehdään tämä nyt heti alkuun täysin selväksi: Matti Mattssonin MM-pronssi on äärimmäisen kova saavutus, johon uintiurheilun inflaatio ei pure.

Uinnissa on nykyisin arvokilpailuja suunnilleen joka toinen viikko ja lajeja enemmän kuin ruotsinlaivan buffetissa, mutta Mattsson otti mitalinsa pitkällä radalla ja olympiamatkalla. Mukana oli koko Lontoon olympialaisten kärkinelikko, kaikki äärimmäiseen huippukuntoon itsensä rääkänneinä.

Joka toinen vuosi järjestettävissä pitkän radan MM-kisoissa suomalaiset eivät ole mitalia juhlineet sitten Hanna-Maria Seppälän MM-kullan 2003.

Toisin kuin Seppälän kulta, Mattssonin pronssi tuli aivan puskista. Porilainen ei ollut uinut päämatkaansa tosissaan tänä vuonna, mutta entisellä ennätyksellään hän olisi ollut ennen MM-uinteja tämän vuoden maailmantilaston 26:s.

Suomalainen penkkiurheilukansa vaatii epärealistisesti jokaiselta urheilijalta arvokisoissa aina omaa ennätystä. Siihen ei pysty kuin murto-osa urheilijoista maasta riippumatta, mutta Mattssonin suoritus mykistää kovimmankin kisaturistikyttääjän.

Lähes kolmen sekunnin viilaaminen ennätyksestä kahden päivän aikana on suoritus, joka vaatii paitsi valtavaa fyysistä kehitystä, myös aivan poikkeuksellista itseluottamusta. Mattsson oli finaalissa hetken aikaa jopa maailmanennätysvauhdissa. Ei miehellä paljon päätä huimaa!

Matti Mattssonin MM-pronssi oli  vuoden suomalainen urheiluteko niin kovuutensa kuin yllätyksellisyytensä ansiosta. Vaikea kuvitella, että kukaan yltää lähellekään samaa loppuvuoden aikana.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?