Viime viikolla Ilta-Sanomat kertoi Juusosta ja Ossista, jotka eivät ole käyneet töissä, eivätkä töihin haluakaan.
Miesten tarinat kuulostavat 27-vuotiaan helsinkiläisen Mikon korvaan tutuilta, vaikka hän luonnehtiikin itseään ”perinteisemmäksi syrjäytyneeksi nuoreksi”.
– Sama kokemus on minullakin ja vaimolla myös. Olen ollut tässä tilanteessa koko aikuisikäni. Vaimo taas on ollut pidempään työelämässä, mutta nyt tilanne on sama: olemme valinneet tämän työttömän polun.
Peruskoulusta päästyään ruoanlaitosta innostunut Mikko kokeili ravintola-alaa. Muutama työharjoittelukin tuli tehtyä.
– Sitten totesin, että ei helvetti, työ vie kaiken kivan ruoanlaitosta, hän sanoo.
Lukiokaan ei maistunut: siellä Mikko viihtyi vain parin jakson ajan, vaikka omien sanojensa mukaan sai kaikesta huippuarvosanoja.
– En nähnyt siinä mitään pointtia. Mitä varten ja ketä varten. Vähän kuin Sinuhessa sanotaan, aina pitäisi kysyä miksi, ja jatkaa sitä niin pitkään, että pääsee perille. En ole ainakaan itse päässyt, hän kertoo Mika Waltarin klassikkoromaaniin Sinuhe egyptiläiseen viitaten.
Akateemisen perheen poika
Mikko puhuu selkeästi ja jäsentelee lauseensa hyvin. Hän kertoo olevansa akateemisen perheen poika. Äiti, isä ja sisarukset ovat kaikki korkeakoulutettuja.
Mikko aloitti teininä, 14–15-vuotiaana, amfetamiinin suonensisäisen käytön.
– Nykyään olen vain alkoholisoitunut.
Työntekoon ei ole löytynyt kiinnostusta, vaikka kykyä ehkä olisi – tuntuu, että ryyppääminenkin on oma valinta, hän pohtii.
Lisätuloja pimeästä vuokraamisesta
Kelan toimeentulotuesta jää kuukaudessa käteen noin 480 euroa. Sen hän käyttää suurimmaksi osaksi alkoholiin ja tupakkaan.
Lisätuloja hän ja vaimo saavat vuokraamalla vaimon asuntoa pimeästi kavereille ja tuttaville. Vaimo asuu Mikon kanssa saman katon alla, mutta on kirjoilla muualla, koska näin he saavat enemmän rahaa.
Päihteiden ja ruoanlaiton lisäksi Mikon sydäntä lähellä ovat keilaaminen ja kirjallisuus.
– Ne kaksi eivät mitenkään sulje ryyppäämistä mitenkään pois, hän muistuttaa heti.
Kunnianhimo puuttuu
Mikko kertoo hyväksyneensä tilanteensa. Hän tuskin tulee tekemään elämässään mitään erityistä.
– Pakkohan se jossain vaiheessa oli. Pitkään yritin, halusin ja mietin, mutta parempi elämänlaatu ei kiinnosta.
– Olen tavallaan ihan tyytyväinen. Toki kykenisin vaikka mihin, mutta kun ei ole kunnianhimoa, enkä koe mitään tarvetta siihen.
Työn välttely sujuu vielä helpommin kuin Ossilla tai Juusolla.
– Minä selviän pitkälti sillä, että olen juoppo ja lisäksi menneisyydestä löytyy kaikenlaista.
Kaikenlaisella hän tarkoittaa muun muassa pahoinpitelytuomiota ja teini-iän näpistyksiä. Mitään vankilatuomioon johtanutta ei ole. Mikko kertoo, ettei hän pidä siitä, että tietää kuinka huominen päivä menee.
– Parasta on se, että aikatauluja ei ole, eikä tarvitse elää rutiininomaisesti.
Huonointa on rahatilanne – toimeentulotuki on yleensä käytetty jo ennen kuun loppua. Sama ongelma on tosin myös hänen työssäkäyvillä kavereillaan, hän sanoo.
Mikko suhtautuu kyynisesti ajatukseen, että hänen elämäntapansa olisi moraalisesti tai yhteiskunnallisesti kestämätön.
Kuinka sitten käy vanhustenhuollon, terveydenhoidon ja sosiaalietuuksien jos kaikki vain ryyppäävät ja nostavat tukia?
– En oikein usko, että parinkymmenen vuoden päästä tätä kaikkea on olemassa muutenkaan, kiitos ihmisen oman toilailun. Ihmisiä on ihan liikaa ja siksi pitää keksiä turhaa työtä, jotta ihmisillä olisi tekemistä, Mikko vastaa.
– Kuka haluaa, että meillä on 30 000 puhelinmyyjää lisää, hän kysyy.
Mikon nimi on muutettu. Hän halusi puhua asiasta, mutta epäili joutuvansa hankaluuksiin, mikäli antaisi haastattelun omalla nimellään ja kuvallaan.
