Liisa, Elisa

Työelämä

Sairauslomaa jopa huonon sään takia: ”Haetaan ikään kuin kompensaatiota sille, että on paha mieli”

Julkaistu:

Lääkärien mukaan kesälaitumilta töihin palaaminen näkyy piikkinä sairauspoissaoloissa.
Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Pippa Laukka kirjoitti Helsingin Sanomien kolumnissaan, että häneltä on vaadittu sairauslomatodistusta muun muassa huonon kesäsään takia pilaantuneen lomamielen vuoksi.

– Sellaisia tapauksia on tullut, että asiakasta harmittaa, ettei kaikki mennyt niin kuin Strömsössä. Ja sairauslomalla haetaan ikään kuin kompensaatiota sille, että on paha mieli, Laukka kertoo IS:lle ilmiöstä.

Laukan mukaan lomilta paluun yhteydessä sairauspoissaoloissa on havaittavissa selvä piikki.

Laukka sanoo, että lääkäreille tuttu ilmiö on etenkin kesälomien aikana asiakkaiden keskuudessa lisääntynyt alkoholin kulutus. Kyseessä ei ole aina suoranainen ryyppääminen, vaan usein pitkin lomaa jatkettu tissuttelu.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Kesäloman alkoholinkäytöstä aiheutunut fyysinen huonovointisuus näkyy, kun palataan töihin. Ei olekaan akut ladattu, vaan ollaankin huonommassa kunnossa kuin lomalle jäädessä.

Työterveyslääkärin vastaanottoa pitävä terveydenhuollon erikoislääkäri Päivi Metsäniemi Terveystalosta on Laukan kanssa samoilla linjoilla.

– Lomaltapaluukaudella on enemmän sairauslomia. Lomalta palatessa esitetään ongelmia, jotka tavalla tai toisella johtuvat lomanvietosta ja sen lieveilmiöistä.

Yksi syy sairauslomiin yli muiden

Tavallisimmiksi syiksi sairausloman hakemiseen kesäloman jälkeen Metsäniemi mainitsee kaatumiset, auringonpolttamat, vatsataudin tai sukupuolitaudin.

Hänen mukaansa selkein yksittäinen sairauspoissaoloja lomalta palatessa aiheuttava tekijä on lomalla käytetty alkoholi.

– Juominen on esimerkiksi haitannut unirytmiä niin merkittävästi, että sitten kun on yritetty lopetella, on rytmi mennyt niin sekaisin, ettei ole nukuttu moneen päivään.

Metsäniemi sanoo, että alkoholi on usein osallisena myös lomalla sattuneisiin tapaturmiin.

– Saattaa olla, että Suomessa ollaan hyvinkin tarkkoja, mutta ulkomailla vuokrataan skootteri ja ajetaan ilman kypärää promilleissa. Ja ihminen sanoo itsekin, ettei tajua mikä häneen meni.

Lääkäriltä saatetaan hakea myös lääkereseptiä lapasesta riistäytyneen alkoholinkäytön aiheuttamiin vieroitusoireisiin.

– Näihin liittyy usein absurdi tarina siitä, miksi lääkkeet ovat hukassa ja miksi nyt tarvitaan reseptiä, mitä ei ole aiemmin ollut. Että naapurin koira on syönyt reseptin ja lääkkeet.

Toisaalta loma ja töihin paluu voivat tuoda esiin asioita, jotka ovat vaivanneet jo pidempään. Esimerkiksi orastava työuupumus saattaa Metsäniemen mukaan nostaa päätään muutama viikko töihin palaamisen jälkeen.

Nuoret hakevat yhden päivän poissaoloja

Metsäniemi uskoo, että yhden päivän poissaoloja kesäviikonloppujen jälkeen ilmenee etenkin työpaikoilla, joilla on runsaasti nuoria kesätyöntekijöitä.

– Työterveyslääkärin pitää olla hyvin kärryillä siitä, mitä kesätapahtumia minäkin viikonloppuna on ollut.

Metsäniemi muistuttaa, että lääkäri ei ensisijaisesti kyseenalaista potilaan tarinaa, vaan tarjoaa tälle apua. Lääkärit kiinnittävät kuitenkin huomiota asiakkaan tarinan paikkansapitävyyteen ja epäilyttäviin tunnusmerkkeihin kuten toistuviin sairauspoissaoloihin.

– Tietynlainen kiristetty seula kuuluu työterveyslääkäreillä kesäaikaan. Tuntosarvet ovat herkemmällä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    5. 5

      Toni ja Heidi Nieminen saivat lapsen – suoraan selostuskopista synnytykseen

    6. 6

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    7. 7

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    8. 8

      Takakonttimies Samuli Virtanen paljastaa, miten outoon episodiin päädyttiin: ”Jos kyyristyn,...”

    9. 9

      Kiivas huhumylly Zimbabwen presidentin kohtalosta – Mihin Mugabe päätyy? Kiinteistöjä ympäri maailmaa

    10. 10

      Keski-Suomea vaivaa maksuvälinepetosten sarja: kymmenien pankkikorteilla nostettu rahaa Aasiassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    2. 2

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    3. 3

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    4. 4

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    5. 5

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    6. 6

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    7. 7

      Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

    8. 8

      Norjalainen miljardööri Katharina, 22, kärähti ratista – tupakkaperijättären saamat ”pikkusakot” kuohuttavat maailmalla

    9. 9

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    10. 10

      Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    5. 5

      Toni ja Heidi Nieminen saivat lapsen – suoraan selostuskopista synnytykseen

    6. Näytä lisää