Yritysstrategi Tero Kuittinen tökki Hesarin sunnuntaisivuilla tabua, jonka mukaan suomalainen työelämä sijoittuu raskaudeltaan jonnekin aasialaisten hikipajojen ja Jussi Hakulisen Joutsennarinan väliin. Yhdysvalloissa työskentelevä Kuittinen uskalsi väittää, että uuvuttavuus on liioittelua. Sen sijaan suomalaisilla on asenneongelma.
Kuittisen avautumista seurasi refleksinomainen suuttumus ja luettelo asioista, jotka ovat Yhdysvalloissa pielessä. Ja niitähän todella riittää: olematon sosiaaliturva, tähtitieteelliset koulumaksut ja epätasa-arvoinen vakuutusjärjestelmä ovat brutaaleja kannustimia hyvinvointivaltion asukin näkökulmasta.
Kuittinen kritisoi erityisesti suomalaisten ”uskonnollista” tapaa erottaa työ ja vapaa-aika toisistaan.
Ajankäytölleen on toki järkevää asettaa rajat. Uupumus seuraa väistämättä sitä, joka antaa ajankäyttönsä kontrollin lipua muiden hallintaan. Mutta vähintään yhtä tärkeää on asettaa rajat myös sille, mistä päättää uhriutuen uupua.
Jos yksi epätavalliseen aikaan tuleva puhelinsoitto tai laiturinnokassa lukaistu kesäinen sähköposti suistaa mielen raiteiltaan, takana on todennäköisesti muitakin ongelmia kuin vihollisista käyttökelpoisin, työelämä.
Rehellisyyden nimissä voisimme puhua joskus myös siviiliuupumuksen vaikutuksesta työssä jaksamiseen. Siis oireyhtymästä, jossa parisuhde tökkii, lapset imevät voimat vampyyrien lailla, merkitykset ovat kadoksissa ja oma 360-asteinen passiivisuus parannustenyritysten suhteen muodostavat alaspäin viettävän kierteen.
Silloin esimiehen 16.02 lähettämä tekstiviesti on itse asiassa vasta se viimeinen pisara, mutta siitä tehdään koko näytelmän pahis, koska muun ajatteleminen on liian tuskallista.
Työelämästä myös puhutaan aina siten kuin se olisi kaikkia samalla tavalla koskeva simulaatio. Työelämää kuitenkin edustavat sekä ensimmäisestä startupistaan kohkaava millenium-nörtti sekä 40 vuotta toimistotyötä tehnyt boreout-zombie.
Miksi siis tulkinnat työelämän toimivuudesta tehdään lähes poikkeuksetta sen näkökulmasta, joka inhoaa työtään ja on luhistumassa uupumuksen alle? Keskustelu muistuttaa suomalaista alkoholipuhetta, jossa asiakokonaisuutta käsitellään aina perhettään puukottavan ongelmajuojan näkökulmasta. Kohtuukäyttäjät halutaan sivuuttaa, koska myönteinen puhe uhkaa paasaajan arvoja.
Filosofi Lauri Järvilehto kirjoitti osuvasti blogissaan, että isoin ongelma työuupumuskeskustelussa on, että psykologista ilmiötä arvioidaan mekanistisin käsittein. Megapitkää viikkoa ja alimittaista pätkäputkea puurtava voivat kummatkin olla uuvuksissa, minkä vuoksi ongelma ei parane minuuttiviisaria tuijottamalla.
Millä sitten? Tekemällä jotain toisin. Mutta se on valittamista vastenmielisempää, sillä ihmiselle on luonteenomaista valita tyytymättömyys epävarmuuden sijaan.