Severi

Työelämä

Googlen hakupomo eroaa – mutta se ei ole suurin uutinen

Julkaistu: , Päivitetty:

Googlen pitkäaikainen hakuliiketoiminnan johtaja jättää yhtiön, mutta katseet kohdistuvat välittömästi hänen korvaajaansa.
15 vuotta Googlessa työskennellyt ja yhtiön tärkeintä liiketoimintaa, verkkohakua johtanut Amit Singhal kertoo lähtevänsä yhtiöstä 26. helmikuuta. Keskiviikkoisen viestin mukaan hän haluaa keskittyä hyväntekeväisyyteen ja omistaa enemmän aikaa läheisilleen.

– Nyt on hyvä hetki tehdä tämä tärkeä elämänmuutos. Asiat ovat loistavassa kunnossa. Haku on vahvempi kuin koskaan ja vain vahvistuu niiden mahtavien johtajien käsissä, jotka jo nyt pyörittävät show'ta päivästä toiseen, Singhal kirjoittaa.

Singhalin tilalle astuu Googlen tekoälyjohtaja John Giannandrea, muun muassa Reuters kertoo. Nimitys on merkittävä vihje siitä, mihin Google haluaa haussa panostaa. Giannandrea on puskenut koneoppimista muun muassa Google Photosin kuvantunnistukseen ja Google Inboxin toimintoon, joka pyrkii tarjoamaan Gmail-sähköpostissa älykkäitä vastauksia käyttäjän puolesta.

– Koneälykkyys on ratkaisevaa Haku-visiossamme, joka tähtää aidosti älykkääseen avustajaan, joka kytkee käyttäjämme tietoon ja tekoihin todellisessa maailmassa, Google korosti Reutersille.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

47-vuotias Amit Singhal sanoo jo lapsena Intiassa unelmoineensa Star Trekin tietokoneesta, joka antaa vastauksia mihin tahansa kysymykseen liukuhihnalta. Hän näkee Googlen hakukoneen kehittyvän tähän suuntaan.

– Unelmieni Star Trek -tietokoneesta on tulossa totta ja se on paljon parempi kuin olin koskaan kuvitellut.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    2. 2

      Omakotitalossa palo Kirkkonummella – kaksi ihmistä kuoli

    3. 3

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    4. 4

      Rugbytähti yritti paijata leijonaa karmein seurauksin – kuva ei herkimmille

    5. 5

      Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

    6. 6

      Trumpin loukkaama sotilaan leski astui esiin – kertoi kohu­puhelusta omin sanoin

    7. 7

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    8. 8

      Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

    9. 9

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    10. 10

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    3. 3

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    4. 4

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    5. 5

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    6. 6

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    7. 7

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    8. 8

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    9. 9

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    10. 10

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    6. 6

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    7. 7

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    8. 8

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    2. 2

      Omakotitalossa palo Kirkkonummella – kaksi ihmistä kuoli

    3. 3

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    4. 4

      Rugbytähti yritti paijata leijonaa karmein seurauksin – kuva ei herkimmille

    5. 5

      Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

    6. Näytä lisää