It-Barbie ei osannut mitään - Työelämä - Ilta-Sanomat

It-Barbie ei osannut mitään: Mattel pyytää anteeksi

Tietokoneinsinööri-Barbie tiesi yllättävän vähän tietokoneista, mutta enemmän pupujen piirtelystä ja tyynytappeluista.

20.11.2014 13:25 | Päivitetty 20.11.2014 13:19

Internetissä nousi kohu leluvalmistaja Mattelin Barbie-kirjasta I Can Be A Computer Engineer eli Minä voin olla tietokoneinsinööri. Random Housen julkaisema kirja todisti sisällöllään nimeään vastaan, muun muassa TechCrunch kertoo.

Kirjassa it-Barbie onnistuu sähläämään lahjakkaasti tietotekniikassa. Hän esimerkiksi kytkee flash-levynsä siskonsa tietokoneeseen, saastuttaa tämän viruksella ja tuhoaa siskonsa kotiläksyt ja musiikin. Seurauksena he ryhtyvät tyynytappeluun.

Barbiella on myös idea tietokonepelistä, mutta hän ei osaa koodata sitä. Apuun tarvitaan kaksi äijää, jotka pelastivat myös siskon tietokoneen viruksen kourista. Toinen äijistä on sentään tummaihoinen.

Kohun nouseminen vei kuitenkin yllättävän kauan. Kyseinen kirja julkaistiin jo vuonna 2010 – eli samana vuonna, kuin it-Barbie tuli myyntiin. Raivo räjähti vasta, kun Disney-bloggaaja Pamela Ribon sattui lukemaan kirjan ja antoi mielipiteensä kuulua verkossa.

Mattel otti kynän kauniiseen käteen.

– Tapa, jolla Barbie esitetään tässä nimenomaisessa tarinassa, ei heijasta brändin näkemystä siitä, mitä Barbie edustaa. Mielestämme tyttöjä tulee rohkaista ajattelemaan, että kaikki on mahdollista ja, että he elävät maailmassa ilman rajoja. Pyydämme anteeksi, että kirja ei heijastanut tätä näkemystämme. Kaikki Barbie-kirjat tästä eteenpäin kirjoitetaan inspiroimaan tyttöjen mielikuvitusta ja esittämään voimakkaita Barbie-hahmoja, Mattel lausuu Facebookissa.

TechCrunchin mukaan Mattel näyttää myös vetäneen kirjan myynnistä Amazon.comissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?