Työelämä

Nyt lähti työttömyys kovaan nousuun

Julkaistu: , Päivitetty:

Työttömyyteen ilmestyi selvä tilastopiikki helmikuussa; tilastokeskuksen laskujen mukaan työttömiä on nyt 33000 enemmän kuin vielä viime keväänä. Työministeriökin tunnustaa, että kortistossa on ainakin 250 000 ihmistä.


Tilastokeskuksen tänään tiistaina julkaisemien lukujen mukaan työttömyysaste on noussut helmikuussa 7,6 prosenttiin, missä on edellisvuoden helmikuusta nousua 1,2 prosenttiyksikköä.

Lukumääräinen ero näyttää vakavammalta: viime vuoden helmikuusta alkaen työttömien määrä on kasvanut 30 000 miehellä ja 3000 naisella.

Työttöminä on nyt Tilastokeskuksen mukaan 200 000 ihmistä.

Työministeriö löysi
250 000 työtöntä

Myös työ- ja elinkeinoministeriön uusien laskelmien mukaan työvoimatoimistoihin oli vuodessa tullut 40 000 uutta työtöntä työnhakijaa. Esimerkiksi osa viime vuoden opiskelijoista näyttää valmistuneen suoraan kortistoon.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Työministeriön omien laskutapojen mukaan helmikuussa kortistossa oli 250 000 työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautunutta ihmistä.

Lomautettujen määrä on kasvanut vuodessa hurjasti. Helmikuun lopussa työvoimatoimistoihin oli ilmoittautunut 32 000 lomautetuksi joutunutta, kun vielä viime keväänä heitä oli siellä vain 10 000.

Osa lyhytaikaisesti lomautetuista ihmisistä ei todennäköisesti ole vielä mennyt kortistoihin, vaan pitänee palkattomia pakkolomia omalla kustannuksellaan.

Nuoret ja miehet
heikoimmassa asemassa


Nyt töitä vaille jäävät etenkin miehet: Tilastokeskus laskee, että heidän työttömyysasteensa kasvoi vuodessa 2,3 prosenttiyksiköllä. Naisten työllisyysnäkymät ovat pysyneet lähes ennallaan.

Nuorten tilanne näyttää heikoimmalta: heidän työttömyysasteensa trendi on jo 16,3 prosenttia.

Itä-Suomen läänistä löytyvät Suomen korkeimmat työttömyysasteluvut: 11,6 prosenttia. Etelä-Suomessa työttömyysaste oli maan matalin, 6,5 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää