Welhon ja Enterin koulutus kirjastoissa - Työelämä - Ilta-Sanomat

Seniorien nettiopetus käynnistyy kolmannen kerran

Welho jatkaa senioreille suunnattuja suosittuja Nettiapu-koulutuksiaan yhteistyössä Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunginkirjastojen sekä ikäihmisten tietotekniikkayhdistys Enter ry:n kanssa.

27.2.2009 9:16

Tarjolla on yhteensä 24 maksutonta koulutustilaisuutta 3. maaliskuuta alkaen. Erona edelliseen on Helsingin opetuksen siirtyminen Pasilasta Itäkeskukseen. Espoossa ja Vantaalla opetetaan tutusti Leppävaaran ja Myyrmäen kirjastoissa.

Kurssilaisten palautteen perusteella koulutuskerran pituus on kasvatettu kolmesta neljään tuntiin. Kursseille mahtuu kerrallaan 10-15 henkilöä eli yhteensä 280 kurssilaista. Kouluttajat ovat kirjaston henkilökuntaa, ja apuopettajina toimivat Enter ry:n jäsenet.

Maalis-huhtikuun kursseille pitää ilmoittautua joko puhelimitse tai kirjastossa käymällä. Ilmoittautuminen on jo käynnissä, ja Welhon mukaan kurssipaikat täyttyvät nopeasti.

Opetusta tietokoneenääressä Tietokoneiden ääressä tapahtuva opetus ei lähde aivan nollasta, joten jonkinlainen kokemus koneen käytöstä on tarpeen. Internetin käyttötaitoa ei edellytetä. Ryhmissä on aikaisemmin harjoiteltu muun muassa sähköpostin käyttöä, tiedonhakua ja nettivideoiden katselua. – Olemme havainneet sekä kurssilaisten että kouluttajien palautteen perusteella, että tällainen lyhytkin kurssi antaa hyvän kimmokkeen netinkäytön jatko-opettelulle myös omin päin kurssin jälkeen. Monet kertoivatkin jatkavansa harjoittelua ja toivovat saavansa neuvoja lähipiiriltään, sanoo Welhon laajakaistatuotteiden business manager Robert From tiedotteessa. Kaikille koulutukseen osallistuville jaetaan koulutuksessa käsitelty kirjallinen aineisto, joka löytyy maksutta myös Welhon Nettiapu-sivustolta.

Welho ja Digitoday kuuluvat molemmat Sanoma-konserniin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?