Lempi

Työelämä

It-osastoilla ei itketä

Julkaistu:

Työstressi saa lakiosaston työntekijät itkuisiksi, kun taas markkinoinnissa ratketaan ryyppäämään. Tuoreen tutkimuksen mukaan kaikkien stressaavin ala on tällä hetkellä rekrytointi.
Britanniassa tehtyyn Siemensin ja The Stroke Associationin tutkimukseen osallistui tuhat henkilöä. Tutkimuksen mukaan stressillä oli hyvin erilaisia seurauksia.

Liikunta olisi hyvä tapa laukaista stressiä, mutta siihen turvautuu vain harva. Kolmetoista prosenttia tutkimukseen osallistuneista kertoi harrastavansa liikuntaa työpaineiden purkamiseksi.

Melkein puolet vastaajista ilmoitti tulevansa vihaiseksi stressin seurauksena. Syömään ryhtyi 43 prosenttia ja juomaan 34 prosenttia vastaajista.

It-alalla ei sorruta
turhiin itkuihin

Vastauksissa on kiinnostavia ammattiryhmittäisiä eroja. Rekrytointiosastoilla toimivista 82 prosenttia kokee työnsä stressaavaksi. Tietoliikennealalla vastaava osuus on 65 ja kaupan alalla 64 prosenttia. Muut toimialat sijoittuvat näiden ääripäiden väliin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Puolet laki-ihmisistä reagoi stressiin itkulla, kun taas tietoliikennealan työntekijöistä alle kolmannes muuttuu itkuiseksi. Markkinointi- ja tiedotusosastoilla yleisin paineenpurkutapa on syöminen ja juominen (59 prosenttia vastaajista). Markkinointi-ihmiset myös suuttuvat useammin kuin muut.

Lauhkeinta porukka on tietoliikennealalla, jossa alle kolmannes purkaa paineita suuttumalla. He eivät myöskään itke niin herkästi kuin muut.

Neljä prosenttia vastaajista ilmoitti käyttävänsä huumeita stressin laukaisuun. Eniten käyttäjiä löytyi rekrytoinnissa (12 prosenttia vastaajista) sekä pankki-, vakuutus- ja rahoitusalalla (9).

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    2. 2

      Jaajo Linnonmaa haukkui alatyylisesti juontajakollegoita Aamulypsyssä – sisältöjohtaja vahvistaa: Kohulähetys poistettiin kokonaan

    3. 3

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    4. 4

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    5. 5

      Viro korotti alkoholi­veroa ja viinaralli siirtyi Latviaan – Tulli: Kyllä sitä jouset pohjassa tuodaan

    6. 6

      Norjan naistähdet romahtivat Rukan hiihtoavauksessa – näin he selittivät rajua epäonnistumista

    7. 7

      Oletko nähnyt 16-vuotiasta Saaraa?

    8. 8

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    9. 9

      Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

    10. 10

      Suomen miehet huikeassa iskussa Rukalla – peräti kymmenen hiihtäjää eteni jatkoon!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    3. 3

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    4. 4

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    5. 5

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    8. 8

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    9. 9

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    10. 10

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    2. 2

      Jaajo Linnonmaa haukkui alatyylisesti juontajakollegoita Aamulypsyssä – sisältöjohtaja vahvistaa: Kohulähetys poistettiin kokonaan

    3. 3

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    4. 4

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    5. 5

      Viro korotti alkoholi­veroa ja viinaralli siirtyi Latviaan – Tulli: Kyllä sitä jouset pohjassa tuodaan

    6. Näytä lisää