Tutkimus Yhdysvalloissa - Työelämä - Ilta-Sanomat

Pussailu ja nukahtelu yleistä it-firmoissa

Lähes puolet yhdysvaltalaisista it-alan työntekijöistä on nukahtanut töissä tai suudellut työkaveriaan, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Muillakin aloilla harrastettiin molempia yleisesti, eikä työajalla naukkailukaan ole harvinaista.

29.9.2007 7:01 | Päivitetty 28.9.2007 21:53

Tutkimus tehtiin verkkokyselynä, ja siihen vastasi 5 700 yhdysvaltalaista työntekijää eri aloilta, kertoo uutissivusto InformationWeek. Vastaajista 163 oli it-alan työntekijöitä. Tutkimuksen toteutti Harris Interactive, ja toimeksiantajana oli verkkosivusto CareerBuilder.com.It-alan miehet syyllistyivät sekä uinahteluun että suuteluun enemmän kuin naiset. Miespuolisista työntekijöistä 49 prosenttia ja naisista 35 prosenttia oli nukahtanut. Miehistä 44 prosenttia ja naisista 34 prosenttia oli suudellut työkaveriaan. Kaikista työntekijöistä 45 prosenttia myönsi nukahtaneensa ja 39 prosenttia suudelleensa työtoveria. Yleisintä nukahtelu oli julkishallinnossa: 64 prosenttia työntekijöistä oli joskus torkahtanut. Tutkimuksessa kysyttiin myös muiden tabujen rikkomisesta. Vastaajista esimerkiksi joka neljäs myönsi juoneensa alkoholia työpaikalla, ja 22 prosenttia oli varastanut toimistosta jotain. Vain kolme prosenttia myönsi valehdelleensa akateemisesta taustastaan ja vain yksi prosentti ottaneensa kunnian toisen tekemistä töistä. CareerBuilder on teettänyt vastaavan tutkimuksen nyt kolmena vuotena peräkkäin. Sivuston mukaan tabujen rikkominen on tullut koko ajan yleisemmäksi. 

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?