Samalla mediayhtiö siirtyy keskitetystä Pohjoismaisesta organisaatiosta vahvoihin paikallisiin organisaatioihin.
Berntzenillä on vahva mediatausta. Ennen media-alalle siirtymistään hän muun muassa toi Kotijäätelön Suomeen. Sen jälkeen hän on toiminut Egmont Entertainmentin ja Nordisk Filmin Suomen-toimitusjohtajana sekä Egmontin maajohtajana useamman vuoden ajan.
– Maksu-tv kasvaa vahvasti Suomessa. Panostamme vahvasti laadukkaaseen, eksklusiiviseen urheilu-, elokuva- ja sarjasisältöön, mutta meidän täytyy luonnollisesti työskennellä koko ajan parantaaksemme tuotettamme, Berntzen sanoo yhtiön tiedotteessa.