Tutkimus kertoo - Työelämä - Ilta-Sanomat

Harva it-johtaja pääsee johtoryhmään

Tietohallintojohtajat istuvat yhä varsin harvoin yritysten johtoryhmissä. ITviikon selvityksen perusteella Suomen suurimmista pörssiyhtiöistä alle kymmenessä it-johtaja on päässyt johtoryhmän jäseneksi. Näistäkin osa pääsee vain harvemmin kokoontuvaan, laajennettuun johtoryhmään. Tietohallinto on kuitenkin määritelty yli puolessa yrityksistä jonkun johtoryhmän jäsenen vastuualueeksi.

Suomen pörssiyhtiöiden johtoryhmissä on vähän tietotekniikan tuntijoita. Markku Pohjola (vas.) on johtanut Nordean it-hankkeita. Elisan Matias Castrenilla sekä Koneen Peter de Neefillä ja Juho Malmbergilla on it-kokemusta edellisistä tehtävistään.­

13.4.2007 9:27 | Päivitetty 13.4.2007 8:35

Selvitykseen otettiin mukaan suuret (large cap) ja keskisuuret (mid cap) yhtiöt, joita on Helsingin pörssissä yhteensä 69. Lähteenä käytettiin yritysten verkkosivuillaan ilmoittamia tietoja. Kaikki yritykset eivät erittele niissä tarkemmin johtoryhmän jäsenien vastuualueita.

Suurimmista yrityksistä Stora Enso ja Kemira ovat nostaneet it-johtajat johtoryhmiinsä. Pienemmistä yhtiöistä tietohallintojohtajat ovat arvossaan esimerkiksi Kyrossa ja Oriola-KD:ssä.

Varsin monen yrityksen johtoryhmässä tietohallintoa edustaa talousjohtaja. Esimerkiksi Outokummussa ja M-realissa kirstunvartija vastaa it:stä.

Pankit ja teleala edelläkävijöitä

It-asiat on toisinaan niputettu myös muihin vastuualueisiin. Esimerkiksi pankkijätti Nordeassa varakonsernijohtaja Markku Pohjola vastaa muun muassa pankin teknologiasta ja on ollut näkyvästi esillä esimerkiksi silloin, kun on puhuttu pankkien it-järjestelmistä.

Finanssiala näyttää ottavan it-asiat keskimääräistä enemmän huomioon ylimmässä johdossa, sillä OKOn hallituksessa istuu Osuuspankkikeskuksen ict-asioista vastaava Heikki Vitie.

Teleoperaattori Elisan johtoryhmässä vastuualueet on puolestaan niputettu niin, että Radiolinjan entinen tietohallintojohtaja Matias Castrén vastaa it:stä, tuotekehityksestä ja kehitysohjelmista.

Johtava konsultti Uki Lammi Accenturelta huomauttaa, että finanssi- ja tietoliikennealat ovat niitä, joissa it:n merkitys on suuri. Siksi ei ole yllättävää, että juuri näillä aloilla tietohallinto on paremmin edustettuna ylimmässä johdossa.

- Koko pankkijärjestelmä on tietojärjestelmää, kun taas valmistavassa teollisuudessa se on kärjistetysti lähinnä SAP, joka huolehtii siitä, että tavaravirrat kulkevat suuntaan ja toiseen.

Pitkään on puhuttu siitä, että tietohallintojohtajat eivät tahdo päätyä aivan yrityksen ylimpään johtoon.

- Tuntuu siltä, että it nähdään enemmän tukitoimintona ja pakollisena kuluna eikä osata nähdä niitä mahdollisuuksia, joita se oikeasti liiketoiminnalle toisi.

Tietohallintojohtajan istuminen johtoryhmässä ei ole Lammin mukaan kuitenkaan itseisarvo, vaan se, osataanko it:n tuomia mahdollisuuksia yrityksessä hyödyntää.

- CIO:n rooli on vaikea, hän ei ihan pääse ylimpään johtoon ja kuitenkin vaatimustaso it-palveluntuotantokyvylle on noussut merkittävästi.

It-osaamista voi silti löytyä

Joidenkin yritysten johtoryhmistä löytyy kyllä it-osaamista, vaikkei kenenkään vastuualueeksi ole erikseen mainittu tietohallintoa. Esimerkiksi Rautaruukin yrityssuunnittelusta vastaava Marko Somerma on aiemmin ollut Instrumentariumin it-johtaja.

Koneen johtoryhmässä puolestaan istuvat yhtiön tietojärjestelmien päällikkönä aiemmin työskennellyt Peter de Neef sekä Accenturen entinen maajohtaja, nykyinen Koneen kehitysjohtaja Juho Malmberg.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?