Anja, Anita

Työelämä

Sarasvuon nurkkaama Midas Touch palkkaa 80 Lappeenrannassa

Julkaistu:

Alkuvuonna Jari Sarasvuon nurkkaaman Midas Touch Oy -konsernin uusi tytäryhtiö Midas Touch Gateway Oy perustaa Lappeenrantaan uuden contact centerin, johon palkataan 80 uutta työntekijää. Uusi yhtiö suuntaa idän markkinoille Lappeenrannan kautta.
Midas Touch Gateway Oy sijoittuu Technopolis Kareltek Oy:n tiloihin yliopiston campus-alueelle. Yrityksen tiedotteen mukaan uuden contact centerin vahvuutena ovat Venäjän markkinoiden läheisyys ja kielitaitoisten osaajien hyvä saatavuus Etelä-Karjalassa. Contact center avataan huhtikuussa.

- Yrityksemme liiketoiminta on kovassa kasvussa ja tarvitsemme lisäkapasiteettia Suomen-operaatioiden hoitoon. Samalla meille aukeaa Lappeenrantaan laajentumisen myötä mielenkiintoinen uusi ikkuna myös itärajan taakse, kertoo Midas Touch Oy:n toimitusjohtaja Timo Juurakko.

Midas Touchilla, joka toteuttaa asiakaspalvelu-ulkoistuksia ja markkinointioperaatioita, on contact centerit Lapinlahdella, Jämsässä ja Pieksämäellä ja henkilöstöä noin 300. Yritys kasvaa noin sadan prosentin vuosivauhtia. Viime vuoden liikevaihto oli yhdeksän miljoonaa euroa. Yrityksen omistavat toimiva johto ja Sarasvuon luotsaama Trainers' House Oy, jonka hallussa on 24 prosenttia Midas Touchin osakkeista.

Koulutus alkaa maaliskuussa

Juurakon mukaan sekä kotimaiset että kansainväliset suurasiakkaat ovat osoittaneet suurta kiinnostusta yrityksen osaamiseen ja sen teknologian soveltamiseen Venäjän asiakaspalveluissa ja markkinoinnissa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Lappeenrannassa on parhaat edellytykset kaksikielisen contact centerin perustamiselle, siksi olemme tehneet tämän sijoittumispäätöksen.

Uuden contact centerin henkilökunnan koulutus alkaa maaliskuussa. Kiinnostuneille työnhakijoille pidetään tiedotustilaisuus 27.1. klo 10 Lappeenranta-salissa. Yritys toivoo, että työpaikasta kiinnostuneet ottavat ensisijaisesti yhteyttä työvoimatoimistoon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    3. 3

      Lappeenrannassa joukkotappelu C-juniorien jääkiekkopelissä – ”Ei ole tullut tällaista vastaan”

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

    6. 6

      F1-kisan lähtöjärjestykseen suuria muutoksia – useille kuljettajille rangaistuksia

    7. 7

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    8. 8

      Naimisissa oleva näyttelijätähti antautui suutelusessioon kollegansa kanssa – hekumalliset kuvat päätyivät lehden sivuille

    9. 9

      Prinsessa Sofia edusti ensimmäisen kerran synnytyksen jälkeen – hurmasi hymyilevänä Carl Philipin käsipuolessa

    10. 10

      Veikkaus: 41,6 miljoonan euron voittaja on tiedossa, mutta häntä ei ole tavoitettu – ”Olemme yrittäneet soittaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    3. 3

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    4. 4

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    5. 5

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    6. 6

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    7. 7

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    8. 8

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    9. 9

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    10. 10

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    6. 6

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    3. 3

      Lappeenrannassa joukkotappelu C-juniorien jääkiekkopelissä – ”Ei ole tullut tällaista vastaan”

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

    6. Näytä lisää