Hilma

Työelämä

Niskavaivat kuriin hartiavoimin!

Julkaistu:

Keskiviikkona työpaikoilla vietetään Keltaisen nauhan päivää ja parannetaan hartiavoimin varsinkin niskan seutua. Moni tietokoneen ääressä istuva tuntee tuki- ja liikuntaelinten vaivat henkilökohtaisesti. Sairausloman syynäkin ne ovat varsin yleisiä.
Tuki- ja liikuntaelinsairaudet aiheuttavat eniten sairauspoissaoloja. Yleisimpiä syitä ovat niska-hartiavaivat ja kiputilat sekä alaselän vaivat. Muun muassa näillä argumenteilla Suomen Reumaliitto houkuttelee työpaikkoja viettämään jälleen keskiviikkona Keltaisen nauhan päivää.

Tänä vuonna teemapäivä keskittyy niskan seudun hyvinvointiin, missä lienee mietittävää myös it-alan ammattilaisilla. Niskan ja hartioiden vaivat ovat tunnetusti yleisiä erityisesti toimistotöissä, joskaan tarkkaa syytä vaivoille ei yleensä pystytä osoittamaan.

Apulaisylilääkäri, LKT, dosentti Esa-Pekka Takalan mukaan pitkään jatkuvan saman asennon ylläpidon ja siihen liittyvän lihasten väsymisen uskotaan olevan keskeisiä syitä useimmille hartiavaivoille. Samassa työssä heikompi henkilö väsyy nopeammin kuin harjaantunut, mutta toisaalta hartioiden lihasvoiman mittauksilla ei ole pystytty tunnistamaan henkilöitä, jotka tulevat saamaan niska-hartiavaivoja.

Parempi ergonomia kohentaa päätetyöläisen oloa

Takalan mukaan tieteellisten lehtien maailmanlaajuisista tietokannoista tehdyn systemaattisen haun tulokset kertovat, että nykyisten suositusten mukaisen ergonomian toteuttaminen tietokonetyössä vähentää liikuntaelinten vaivoja. Näin näyttäisi kohenevan myös työn tuottavuus.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tutkimukset vihjaavat, että työntekijöille annetut lyhyet tietoiskut tai luennot eivät mitä ilmeisimmin ole riittäviä toimia vaan muutos parempaan vaatii joko useamman kerran tapahtuvaa koulutusta tai sitten asiantuntijan avulla tehtäviä työpisteen korjauksia.

Keltaisen nauhan päivään liittyviä jumppaohjeita voi omaksua osoitteessa www.keltaisennauhanpaiva.fi

Suosituksia ja ohjeita tietokonetyön ergonomian parantamiseen puolestaan löytyy Työterveyslaitoksen verkkosivuilta osoitteesta www.ttl.fi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Lääkäri sitoi dementiaa sairastavan äitinsä kiinni tuoliin ja lähti marjaretkelle – palatessaan löysi äitinsä kuolleena

    3. 3

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    4. 4

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    5. 5

      Enni Rukajärvi kummastelee Suomen olympiajoukkueen asuja: ”Onko se tasa-arvoa?”

    6. 6

      Kaivinkoneenkuljettaja iski kauhansa valtavaan hakaristiin Hampurissa

    7. 7

      Suomen mäkihyppytuska ei hellitä – lääkäri teki maajoukkuehyppääjän magneettikuvasta ”epämieluisan löydön”

    8. 8

      Jani Wickholm kauppaa rakasta kitaraansa huutokauppakeisarille – Akilta tyly tuomio: "Ei mitään järkeä”

    9. 9

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    10. 10

      4 supertehokasta venytystä, joilla herätät kropan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    3. 3

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    4. 4

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    5. 5

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    6. 6

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    7. 7

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    8. 8

      Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    9. 9

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    10. 10

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Lääkäri sitoi dementiaa sairastavan äitinsä kiinni tuoliin ja lähti marjaretkelle – palatessaan löysi äitinsä kuolleena

    3. 3

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    4. 4

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    5. 5

      Enni Rukajärvi kummastelee Suomen olympiajoukkueen asuja: ”Onko se tasa-arvoa?”

    6. Näytä lisää