Sipilä väistyy, Hulkko ottaa ohjat - Työelämä - Ilta-Sanomat

Elektrobitin pääomistaja ryhtyy toimitusjohtajaksi

Julkaistu: 15.2.2005 13:56

Elektrobitin toimitusjohtajaksi on nimitetty diplomi-insinööri, eMBA Juha Hulkko. Hän aloittaa tehtävässään 17. maaliskuuta. Hulkko on yksi konsernin perustajista ja pitää hallussaan hiukan yli viidennestä yhtiön osakkeista. Hulkko on toiminut Elektrobitin hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2002.

Nykyinen toimitusjohtaja Juha Sipilä on ilmoittanut jättävänsä tehtävänsä tämän kevään aikana. Tiedotteen mukaan yli kahdenkymmenen prosentin osuus osakkeenomistajista tulee ehdottamaan maaliskuun yhtiökokoukselle Sipilän valitsemista yhtiön hallitukseen.

- Elektrobit-konserni kykenee tarjoamaan asiakkailleen merkittävästi aiempaa parempaa palvelua ja laajemman tuotevalikoiman. Myös konsernin tuloksentekokyky ja taseasema antavat hyvän pohjan jatkaa yrityksen pitkäjänteistä kehittämistä. Tämä on luonteva hetki vaihtaa yrityksen toimitusjohtajaa, Sipilä kertoo tiedotteessa.

Myös toimitusjohtajan alaisuudessa toimivan konsernijohdon vastuualueita järjestellään uusiksi. Operatiivisista liiketoiminnoista vastaavana johtajana aloittaa diplomi-insinööri, ktm Jukka Harju, joka vastaa samalla yritysjärjestelyistä. Konsernin liiketoimintayksiköistä vastaavat johtajat sekä tuotantologistiikasta ja tietohallinnosta vastaava johtaja raportoivat hänelle.

Talousjohtaja, kht Seppo Laineen vastuualuetta on laajennettu käsittämään konsernin tukitoiminnot lukuunottamatta henkilöstöasioita. Näistä tukitoiminnoista vastaavat johtajat raportoivat Laineelle.

Varatuomari Ritva-Liisa Niskanen on nimitetty konsernin henkilöstöjohtajaksi. Autoteollisuus-yksiköstä vastaavaksi johtajaksi on nimitetty diplomi-insinööri Johan Haas.

Sami Noponen