Sebastian

Työelämä

Tutkimus: jatkuva muutos työssä vaarantaa terveytesi

Julkaistu:

Pitkille sairauslomille tai sairaalahoitoon joutuvat työntekijöistä todennäköisimmin ne, joiden työpaikoilla puhaltaa jatkuva muutoksen tuuli, kertoo laaja ruotsalainen seurantatutkimus. Terveyttä suojaa esimiesten ja työtoverien tuki, kuten myös mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön.
Jatkuva muutos työssä pitää ihmisen ylikierroksilla. Kuorman alla kasvaa myös pitkien sairauslomien sekä sairaalahoidon tarve, kertoo Tukholman Karoliinisessa insituutissa valmistunut tutkimus.

Professori Töres Theorellin mukaan tukholmalaisten terveyteen pitkällä aikajaksolla paneutunut tutkimus osoittaa, että esimerkiksi työntekijän riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin on pienempi, kun olot työpaikalla ovat vakaat.

Vakauttavien tekijöiden reseptikin kuulostaa tutulta: Theorellin mukaan esimiesten ja työtoverien tukea nauttivat samoin kuin omaan työhönsä vaikuttamaan kykenevät työntekijät jäävät muita epätodennäköisemmin pitkille sairauslomille. Ero huonompaan työilmastoon on selvä: kun tukea ja vaikutusmahdollisuuksia ei koettu löytyvän, sairastumisriski kasvoi 60-90 prosentilla, laskelmat kertovat.

Leikkauksia, laajentumia ja sairauksia

Thorellin tutkimuksessa seurattiin työpaikkansa säilyttäneiden tukholmalaisten terveydentilaa, työoloja ja työpaikan rakenteellisia muutoksia vuosien ajan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tutkimuksen mukaan jatkuva "turbulenssi" eli toistuvat organisaatiomuutokset - sekä henkilöstön supistukset että kasvu - olivat selvästi yhteydessä pitkien sairauspoissaolojen sekä sairaalahoitojaksojen kasvuun 1990-luvun puolivälissä. Yrityksen maltillinen kasvu sen sijaan ei näyttänyt uhkaavan työntekijöiden terveyttä.

Laajaan tietoaineistoon perustuvan työhyvinvointitutkimuksen tuloksia esitellään tuoreessa teoksessa Den höga sjukfrånvaron - sanning och konsekvens.

Poissaolotilastot puhuttavat Ruotsissa

Työhyvinvoinnin kohentaminen on puhuttanut Ruotsissa eri tahoja runsaasti, ja runsaita ovat poissaolotkin: ruotsalaisille sairauslomia kertyy jopa kaksinkertaisesti suomalaisiin verrattuna, huomautti ruotsalaisten sosiaaliturvasta huolehtiva Riksförsäkringsverket viime vuoden lopulla valmistuneessa raportissaan.

Sairauspoissaolojen todettiin Ruotsissa myös kasvaneen roimasti sitten vuoden 1998, vaikka ruotsalaiset muiden mittareiden mukaan voivatkin mukavasti. Erääksi syyksi sairauspoissaolojen EU-keskiarvon ylittävään määrään onkin tarjottu ruotsalaista käytäntöä, jossa työntekijä on saattanut jäädä kotiinsa sairastamaan ilman lääkärintodistusta huomattavasti joustavammin kuin esimerkiksi Suomessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    3. 3

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    4. 4

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    5. 5

      Virpi Miettinen esittää uutuuskirjassa rajuja väitteitä ex-miehistään – ”Makasin sohvalla peiton alla ja pelkäsin”

    6. 6

      Riita siirtolaisista johti umpikujaan – tästä on kyse Yhdysvaltojen hallinnon sulkemisessa

    7. 7

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    8. 8

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    9. 9

      Yhdysvaltojen hallinto on virallisesti suljettu – rahat loppuivat keskiyöllä

    10. 10

      Tunnista salakavalat merkit – oireeton sydänkohtaus vaanii suomalaisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    3. 3

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    4. 4

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    5. 5

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    6. 6

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    7. 7

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    8. 8

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    9. 9

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    10. 10

      Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    8. 8

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    9. 9

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    3. 3

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    4. 4

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    5. 5

      Virpi Miettinen esittää uutuuskirjassa rajuja väitteitä ex-miehistään – ”Makasin sohvalla peiton alla ja pelkäsin”

    6. Näytä lisää