Finnair värvää ison määrän uusia lentoemäntiä ja stuertteja – pystytkö sinä läpäisemään nämä vaatimukset?

rac

Julkaistu:

Lentoyhtiö vaatii hakijoilta muun muassa kielitaitoa ja asiakaspalvelukokemusta.

FINNAIR tiedotti perjantaina, että yhtiö aikoo rekrytoida 400 lentäjää ja matkustamohenkilökunnan työntekijää. Kyseessä on yhtiön historian suurin rekrytointi. Finnair on aiemmin kertonut, että kasvu tarkoittaa noin tuhatta uutta työpaikkaa vuoteen 2020 mennessä.

Rekrytointien syy on vuonna 2016 alkava kaukoliikenteen kasvu, kun yhtiön tilaamat A350-koneet alkavat kasvattaa kaukoliikenteen kapasiteettia ensi keväästä alkaen.

Yhtiöön haetaan tänä vuonna jo palkattujen 70 lentäjän ja 130 lentoemännän ja stuertin lisäksi vielä noin 100 uutta lentäjää ja 300 matkustamohenkilökunnan jäsentä. Myös asiakaspalvelutehtäviin ja muihin toimintoihin rekrytoidaan noin 50 henkilöä.

Finnair on tilannut kaikkiaan 19 A350-konetta. Yhtiön tavoitteena on kaksinkertaistaa Aasian ja Euroopan välinen liikenne vuoteen 2020 mennessä vuoden 2010 tasosta. Aasian-liikenteen kasvu johtaa myös Euroopan-liikenteen kasvuun, sillä iso osa yhtiön matkustajista vain vaihtaa konetta Helsingissä.


YHTIÖN verkkosivuilla kerrotaan matkustamohenkilökunnan kelpoisuusvaatimuksista. Lentoyhtiö sanoo etsivänsä asiakasorientoituneita tiimipelaajia.

Ennen varsinaisen työsuhteen alkua valitut henkilöt käyvät läpi kahdeksan viikon mittaisen harjoittelujakson.

Mitä Finnairin matkustamohenkilökunnalta vaaditaan?

  • Toisen asteen koulutus (keskiaste / ammatillinen)
  • Sujuva suomen ja englannin kielen taito; muu kielitaito lasketaan eduksi
  • Asiakaspalvelukokemus; kokemus myyntityöstä lasketaan eduksi
  • Kyky ja halu ymmärtää sekä noudattaa ohjeita
  • Kansainvälinen kokemus lasketaan eduksi
  • Pituus 160 cm:n ja 188 cm:n välissä
  • Täydellinen värinäkö ja kaukonäkö molemmilla silmillä 0,7 tai parempi (silmälasien kanssa tai ilman)
  • Normaali kuulo
  • Uimataito (vähintään 50 metriä)
  • Hyvä yleinen terveys (minimivaatimus EASA Part Med Cabin Crew / Finnairin säännöt)
  • Ei näkyviä tatuointeja, lävistyksiä tai hammaskoruja

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt