Kauno, Kasperi

Työelämä

Paperisota työtuolista, päättymättömät palaverit... Tässä ovat suomalaisten työpaikkojen oudoimmat tavat

Julkaistu:

Työelämä
Suomalaisilla työpaikoilla on paljon outoja ja ”outoja” ilmiöitä.
Italialaisen kokin ja filippiiniläisen lähihoitajan kertomukset suomalaisen työelämän kummallisuuksista kirvoittivat IS:n lukijat kertomaan havainnoistaan.

Kokki kertoi Helsingin Sanomissa, miksi hän ei voinut paistaa hotellin aamiaispöytään asiakkaan pyytämää tomaattimunakasta. Tomaattimunakasta ei saanut tehdä, sillä ravintolan seinällä oli tarkka lista, mitä munakkaassa pitää olla - tomaatti ei ollut listalla. Filippiiniläinen lähihoitaja puolestaan järkyttyi siitä, että Suomessa kaikki ovat omissa oloissaan. Asuntojen ovet ovat aina kiinni.

IS:n lukijat kertoivat omista ihmetyksen aiheistaan.

Kukaan ei tervehdi

Nimimerkki ”Sinua ei ole” pitää yhtenä kummallisuutena sitä, ettei työpaikalla tervehditä. Vaikka hän on ollut yli 20 vuotta samassa työpaikassa, yksi työntekijä ei ole vieläkään tervehtinyt.

– Hänen mielestään olen varmaankin zombi.

Lukija arvelee, että nykyisessä työpaikassa tervehtimättömyysprosentti on varmaankin 95.

– Kun aamulla menen kahvitilaan ja sanon huomenta, kukaan läsnä olevista ei sano mitään.

Paperisota työtuolista

Uudessa työpaikassa perehdytys on usein retuperällä. Kaikki pitää selvittää itse vessojen sijainnista lähtien, kertoo nimimerkki ”pitkä kapea muuta”.

– Ei esitellä työkavereita eikä edes työtehtäviä. Kaikki istuvat omissa huoneissaan ovet kiinni.

Työkaverit eivät tervehdi toisiaan käytävillä eivätkä hississä. Työpaikan ulkopuolella ei tule kuuloonkaan tunnistaa työkaveria.

Sääntö-Suomi rakastaa hierarkiaa.

– Sain työterveyshuollon kautta esityksen, että tarvitsen uuden työtuolin. Esitys piti hyväksyttää kuudella eri henkilöllä ennen kuin tuoli tilattiin.

Pikkujouluissa joukkotappelu

Firmojen pikkujoulut voivat olla IS:n lukijoiden mielestä kulttuurisokki.

– Ja pikkujouluun kuuluvat kaatokännit, kirjoittaa nimimerkki ”FootSoldier”.

Hän muistelee, miten nuorena miehenä oli erään yrityksen pikkujouluissa. Kupletin juoni oli se, että pomo jakoi työpäivän päätyttyä jokaiselle dry vodka -pullot sorvin ääreen.

– Noin puolen tunnin intensiivisen juomisen jälkeen alkoi joukkotappelu, jossa erotettiin jyvät akanoista eli setvittiin kuluneen vuoden vääryydet.

Ne, jotka olivat vielä tolpillaan, saivat taksikyydin paikalliseen räkälään.

Kahvisieppojen maa

Nimimerkki ”H2O” ihmettelee, miksi suomalaiset pitävät pakonomaisesti kiinni kahvituntien pitämisestä.

– Etenkin kunta-alalla. Kahville on päästävä juuri siihen aikaan, kun tauko on totuttu pitämään. Sillä, että jokin tärkeä työ jää kesken, ei tunnu olevan mitään merkitystä.

Taukojen pitäminen vaikuttaa hänen mukaansa myös asiakaspalveluun.

Nimimerkki ”kantaväestöön kuuluva” puolestaan muistuttaa, että kahvisieppojen luvatussa maassa etäiseltä tuntunut työkaveri tai naapuri kannattaa kuitenkin pyytää kahville.

– Ei siitä kukaan pahastu. Samasta eristyneisyyden tunteesta kärsii yhtä lailla moni toiselta paikkakunnalta muuttanut, kantaväestöön kuuluva.

Turhia palavereita

Suomalaiseen työelämään kuuluu palavereissa istuminen, raporttien laatiminen.

– Suomessa on suuri määrä turhia palavereita ja kokouksia, joita ennen ja jälkeen tuotetaan älytön määrä turhia raportteja ja selvityksiä, kirjoittaa nimimerkki ”kolikon kääntöpuoli”.

Raportteja ja selvityksiä sitten ihmetellään erilaisissa palavereissa ja kokouksissa.

Nimimerkki ”lorup” ihmettelee jatkuvia tyhjänpäiväisiä palavereita, jotka eivät johda mitään.

– Neljä tuntia palaverissa ja työnantaja ilmoittaa seuraavalla minuutilla, että pitäisi tulosta tulla enemmän. Mutta ei sinä päivänä voi tulosta tulla, kun neljä tuntia on mennyt ihan hukkaan.

Pelkoa rappukäytävässä

Nimimerkki ”suomalainen” kirjoittaa, miten hänelle oli järkytys muuttaa parikymppisenä pikkukaupungista Helsinkiin. Ihmiset pelkäsivät toisiaan rappukäytävissä.

– Jos avasin oven samaan aikaan jonkun toisen kanssa, toinen ovi meni välittömästi kiinni ja kiireellä.

Nimimerkillä ”Huomenta tuntematon lenkkeilijä” on sen sijaan aivan päinvastaisia kokemuksia.

– Aamuisilla lenkeilläni täällä pääkaupunkiseudulla on tullut ihania tuttavuuksiakin, on vain ruvettu sanomaan huomenta vastaan tulleelle. Jos ei olla nähty vähään aikaan, niin jo kysellään, missä olet ollut.

Myös nimimerkki ”Dodion” kummastelee monen lukijan näkemystä työkavereiden juroudesta.

– En ole enää työelämässä, mutta sanoa, että kummallista oli se, etten tunnista ollenkaan tällaisia ihmisiä, joista olette kirjoittaneet. Pomot ja työkaverit ovat olleet ammattitaitoisia, kivoja ja joustavia, jokainen omine erikoisuuksineen. Samoin on ihmisten laita, joilla olen ympäröinyt itseni. Suomi on ihana maa ja suomalaiset omanlaisiaan.

Ota kantaa

Onko työpaikallasi hyvä ilmapiiri?

Kyllä 57% Ei 43%
Ääniä yhteensä 7578

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Mies kuoli työtapaturmassa sahalla Kalajoella

    3. 3

      Moskovan ex-lähettiläs Himanen: Suomen haettava Natoon pian – ja ilman kansanäänestystä

    4. 4

      Ruotsalaismies putosi jyrkänteeltä Lofooteilla ja katosi – poliisi toivoo löytävänsä elossa

    5. 5

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    6. 6

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    7. 7

      40 vuotta Lynyrd Skynyrd -yhtyeen tuhoisasta lentoturmasta – näin kaikki tapahtui

    8. 8

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    9. 9

      Mikä pukeutuja! Espanjan kuningatar Letizian 76 euron ketjuliikemekko ja muut ihanat tyylit

    10. 10

      Länsimetro ei kulje vielä lokakuussa – parhaassakin tapauksessa aikaisintaan marraskuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    3. 3

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    4. 4

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    5. 5

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    6. 6

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    7. 7

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    8. 8

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    9. 9

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    10. 10

      Lippukatastrofi: Dannyn ja Erika Vikmanin pikkujoulukeikat jouduttiin perumaan – liput eivät käyneet kaupaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    7. 7

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    8. 8

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Mies kuoli työtapaturmassa sahalla Kalajoella

    3. 3

      Moskovan ex-lähettiläs Himanen: Suomen haettava Natoon pian – ja ilman kansanäänestystä

    4. 4

      Ruotsalaismies putosi jyrkänteeltä Lofooteilla ja katosi – poliisi toivoo löytävänsä elossa

    5. 5

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    6. Näytä lisää