Aslak

Työelämä

Tällainen on Talvivaaran ostaja: Veroparatiisisaarella toimiva sijoitusrahasto

Julkaistu:

Talvivaara
Kaivosyhtiö Talvivaaralle on löytynyt ostaja, mutta järjestelyn toteutuminen on yhä epävarmaa. Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) mukaan ratkaistavana on vielä esimerkiksi isoja ympäristökysymyksiä, joista suurimpana kaivosalueella olevien vesien poistaminen.
Valtio ja konkurssipesä kävivät Vapaavuoren mukaan vakavasti otettavia neuvotteluita useiden ostajaehdokkaiden kanssa. Brittiläinen yritysjärjestelyihin erikoistunut sijoitusyhtiö Audley valikoitui parhaan tarjouksensa ja uskottavan taustansa perusteella.

Audley-konsortio olisi uuden kaivosyhtiön pääsijoittaja ja vastaisi sen toiminnasta 85 prosentin omistusosuudella. Suomen valtion kokonaan omistama erityisyhtiö Terrafame omistaisi 15 prosenttia uudesta kaivosyhtiöstä.

Osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta. Summa on Vapaavuoren mukaan joka tapauksessa pienempi kuin 40 miljoonaa euroa eli vähemmän kuin mitä kaivokseen on tähän mennessä kulunut veronmaksajien varoja.

Tavoitteena on, että järjestely toteutuu kesällä. Siihen saakka kaivoksen liiketoimintaa ylläpitää konkurssipesä.

Toimii Guernseyn saarella

Audley Capital Advisors on kymmenen vuoden ajan toiminut britannialainen sijoitusrahasto, joka on erikoistunut yritysjärjestelyihin ja kaivannaistoimintaan. Yhtiö toimii Guernseyn veroparatiisisaarella. Audleyn omistavat sen työntekijät.

Audleyn perusti Julian Treger, jolla on menneisyys aggressiivisena aktivistisijoittajana. Yhtiön aiempiin yritysjärjestelyihin kuuluu Western Coal -yhtiön rahoituksen varmistaminen, toiminnan uudelleenrakentaminen ja myynti sekä FirestoneDiamonds -yhtiön rahoituksen järjestäminen ja johdon uudistaminen.

Audley on myös perustanut kultaan, hopeaan ja antimoniin keskittyvän Mandalay Resources -yhtiön. Global Mining Observer -lehden mukaan Audley on usein onnistunut rekrytoimaan alihintaan hankkimiinsa yhtiöihin kovan luokan johtajia.

Perä tyytyväinen

Uuden kaivosyhtiön toimitusjohtajaksi nimitettäisiin Audleyn John MacKenzie. Hän on vastannut aiemmin Anglo American -kaivosyhtiön kupariliiketoiminnasta.

Talvivaaran Kaivososakeyhtiön toimitusjohtaja Pekka Perä on tyytyväinen, jos kaivokselle saadaan uusi omistaja. Hän kuitenkin korostaa kaupan toteutumisen olevan yhä auki.

– Siinä on todella paljon asioita vielä auki ennen kuin kauppa pystytään viemään loppuun. Tällaisia ovat esimerkiksi ympäristö- ja luvitusasiat. Eihän kukaan voi ottaa kaivostoimintaa vastaa ennen kuin sillä on toiminnan vaatimat luvat, sanoo Perä STT:lle.

Perä ei ota kantaa omaan tai emoyhtiön rooliin mahdollisessa uudessa kaivosyhtiössä. Selvitysmies Pekka Jaatisen mukaan Talvivaaran kaivososakeyhtiön tavoitteena on pysyä mahdollisen uuden kaivosyhtiön yhtenä omistajana.

Ota kantaa

Olitko sijoittanut Talvivaaraan?

Kyllä 13% En 87%
Ääniä yhteensä 5880

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Some sekosi Fazerin uutuussuklaasta, mutta miksi sitä saa vain laivoilta ja lentokentiltä?

    2. 2

      Video: Teemu Selänne hyppäsi tv-studion pöydälle, kun Saksa pudotti Kanadan – venyi akrobaattiseen suoritukseen

    3. 3

      Jos Eurojackpot-voittajat eivät ilmaannu, 90 miljoonaa euroa valuu pois Suomesta

    4. 4

      Kauhun hetket Rukalla: 10-vuotias poika roikkui tuolihissistä 200 metriä ja putosi rinteeseen

    5. 5

      Mitalin menettänyt Mika Poutala sai palauteryöpyn suomalaisilta – kuvaili opettajien viestejä ”pysäyttäviksi”

    6. 6

      Mikko Kuustosta käskettiin poistumaan lentokoneesta – joutui tuskaiseen tilanteeseen Yhdysvalloissa: ”Te ette voi tehdä tätä mulle”

    7. 7

      Kaikkien aikojen kiekkoyllätys: Saksa eteni olympiafinaaliin! IS seurasi olympiatapahtumia

    8. 8

      Somessa kuhisee – Reino ja Maria Nordinin esiintyminen tv:ssä jakoi rajusti mielipiteet: ”Ovatko he lintuja, kaloja vai tosissaan?”

    9. 9

      8 asiaa, joihin vieraat oikeasti kiinnittävät huomion kodissasi

    10. 10

      Video: Saksan Eurosportin selostaja sekosi täysin finaalipaikasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailman paras suklaapatukka on valittu, ja sitä saa myös Suomesta – mutta tunnistaisitko sen ilman kääreitä?

    2. 2

      Nainen kärsi vatsan turvotuksesta vuosia, röntgenkuvassa paljastui uskomaton löytö

    3. 3

      Somessa kuhisee – Reino ja Maria Nordinin esiintyminen tv:ssä jakoi rajusti mielipiteet: ”Ovatko he lintuja, kaloja vai tosissaan?”

    4. 4

      IS kokosi pakkasautoilun niksit – oletko kokeillut rallimaailmasta tuttua käynnistyskikkaa?

    5. 5

      Kaikkien aikojen kiekkoyllätys: Saksa eteni olympiafinaaliin! IS seurasi olympiatapahtumia

    6. 6

      Suositussa kahvinkeittimessä on ominaisuus, joka saattaa hämmentää ja vaikuttaa kahvin makuun

    7. 7

      Kauhun hetket Rukalla: 10-vuotias poika roikkui tuolihissistä 200 metriä ja putosi rinteeseen

    8. 8

      Äärettömän harvinainen sääilmiö voi iskeä 1,5 kilometrin korkeuteen Suomen ilmakehässä ensi viikolla

    9. 9

      Miljardööri Bill Gates joutui tukalaan paikkaan tv-lähetyksessä – joutui arvaamaan arkipäiväisten tavaroiden hintoja: yleisö ulvoi naurusta

    10. 10

      Asiantuntija tyrmää vanhan pakkaskonstin auton käynnistyksessä – ”En näe hyötyä nykyisin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leijonien turnaus päättyi valtavaan pettymykseen – Saksalta jättiyllätys Ruotsia vastaan! IS seurasi olympiatapahtumia

    2. 2

      Yle vahvistaa: Tapio Suominen sai potkut

    3. 3

      Leijonat taipui Ruotsille, tällainen on Suomen ohjelma pudotuspeleissä – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    4. 4

      Eeli Tolvasen hirmuvire jatkui Norjaa vastaan, Antti Aalto onnistui mäkikarsinnassa – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    5. 5

      Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

    6. 6

      Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

    7. 7

      2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

    8. 8

      Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

    9. 9

      Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

    10. 10

      Kaisa Mäkäräinen ja viestijoukkue pettyivät, Naisleijonat komeasti välieriin – IS seurasi lauantain olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Some sekosi Fazerin uutuussuklaasta, mutta miksi sitä saa vain laivoilta ja lentokentiltä?

    2. 2

      Video: Teemu Selänne hyppäsi tv-studion pöydälle, kun Saksa pudotti Kanadan – venyi akrobaattiseen suoritukseen

    3. 3

      Jos Eurojackpot-voittajat eivät ilmaannu, 90 miljoonaa euroa valuu pois Suomesta

    4. 4

      Kauhun hetket Rukalla: 10-vuotias poika roikkui tuolihissistä 200 metriä ja putosi rinteeseen

    5. 5

      Mitalin menettänyt Mika Poutala sai palauteryöpyn suomalaisilta – kuvaili opettajien viestejä ”pysäyttäviksi”

    6. Näytä lisää