Anja, Anita

Työelämä

Tutkijatkin ällistyivät – miksi Suomi säästäisi järjettömän summan, jos töissä oltaisiin 15 minuuttia pidempään?

Julkaistu:

Asiantuntijat kummastelevat kansanedustaja Ben Zyskowiczin säästöehdotusta, jonka mukaan julkisen sektorin työajan pidentäminen varttitunnilla säästäisi 870 miljoonaa euroa vuodessa.
Sekä palkansaajapuolen että työnantajapuolen asiantuntijat kummastelevat kansanedustaja Ben Zyskowiczin (kok) säästöehdotusta, jonka mukaan valtion, kuntien ja kirkon työntekijöiden työajan pidentäminen 15 minuutilla päivässä toisi 870 miljoonan euron vuosittaiset säästöt.

– Täytyy kyllä ihmetellä, mikä se säästö siinä on, jos työaika pitenee, koska eihän se ole rahassa vielä mitään säästöä. Onko hän ajatellut niin, että tarvittaisiin vähemmän henkilöstöä pidemmällä aikajänteellä. Saataisiin pienemmällä henkilöstömäärällä tehtyä enemmän henkilötyötunteja. Mutta ei se ainakaan heti kunnan kassassa näy, sanoo Kuntatyönantajien tutkimuspäällikkö Margareta Heiskanen Ilta-Sanomille.

Heiskasen mukaan Zyskowiczin esittämä laskelma teoreettisesta, 870 miljoonan euron säästöstä on kuitenkin oikeaa tasoa. Hän muistuttaa, että valtiolla työskennellään pääosin virka-aikana, mutta kunta-alan työajat ovat monipuolisemmat.

– Miten vartti onnistuisi esimerkiksi opettajan työajassa? Tuntematta argumentteja taas sen tarkemmin, sanoisin, että toteutus voi olla paljon haastavampi kunta-alalla kuin valtiolla.

Tutkija Pekka Sauramo kehottaa IS:a kääntymään asiassa Zyskowiczin puoleen.

– Minä en tiedä, miten se synnyttää säästöjä valtiontalouteen tai ylipäätään julkiseen talouteen. Olen itse kummastellut sitä myös, Sauramo sanoo.

– Ehkä siinä ajatellaan, että jos jokainen julkisen sektorin työntekijä tekee 15 minuuttia enemmän töitä, niin silloin ei tarvitse palkata lisää henkilökuntaa, mikä synnyttää säästöjä. Ehkä siinä on tällainen ajattelutapa taustalla.

Zyskowicz sanoi eilen IS:lle, että säästö on laskettu ”täysin mekaanisesti”.

– Kun yli puolesta miljoonasta ihmisestä jokainen tekee vartin enemmän päivässä töitä, se vaan johtaa tuottavuuden lisääntymiseen eli siihen, että väkeä tarvitaan vähän vähemmän ja eläköitymisen kautta tämä (säästö) sitten toteutuu, hän perusteli.

– Onko se todella liikaa vaadittu, että ne, joilla on turvallinen työpaikka julkisella sektorilla, että mekin osallistumme tähän välttämättömään säästötilanteeseen sillä, että tekisimme vartin päivässä lisää töitä. Minun mielestäni se ei ole liikaa vaadittu, hän sanoi IS:n haastattelussa.

Keskustele: Mitä sinä ehtisit tehdä työssäsi, jos olisit töissä 15 minuuttia pidempään?

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

    3. 3

      Lauri Markkanen keräsi komean tupla-tuplan NBA:n kotidebyytissään

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    5. 5

      Lewis Hamilton paalupaikalle Yhdysvalloissa! Räikkönen hävisi Ricciardolle identtisellä kierrosajalla

    6. 6

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    8. 8

      Naiset antavat 7 vinkkiä, miten pitkän seksittömän kauden voi katkaista

    9. 9

      Saunatonttu syttyi palamaan Tampereella – oli asunut kiukaalla jo pitkään

    10. 10

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    2. 2

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    3. 3

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    8. 8

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    9. 9

      Veitsihyökkäys Münchenin keskustassa, useita loukkaantunut – poliisi otti epäillyn kiinni

    10. 10

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. 6

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    7. 7

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    8. 8

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

    3. 3

      Lauri Markkanen keräsi komean tupla-tuplan NBA:n kotidebyytissään

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    5. 5

      Lewis Hamilton paalupaikalle Yhdysvalloissa! Räikkönen hävisi Ricciardolle identtisellä kierrosajalla

    6. Näytä lisää