Katri, Kaija

Työelämä

26 vuotta osa-aikatöissä kassalla - tämä työpaikkojen epäkohta kuumensi suomalaisten tunteet

Julkaistu: , Päivitetty:

Yle uutisoi eilen tapauksesta, jossa kaksi pirkanmaalaista kassatyöntekijää on haastanut Keskon oikeuteen jouduttuaan tekemään vuodesta toiseen vain osa-aikatyötä.
IS kertoi eilen Ylen esiin nostamasta tapauksesta, jossa toinen oikeuteen menevistä kassatyöntekijöistä kertoo tehneensä yli 26 vuoden uran Citymarketin kassalla, mutta saavansa edelleen töitä vain 31 tuntia viikossa.

Naisen kertoman mukaan hänen työtuntimääräänsä ei ole pyynnöstä huolimatta lisätty. Samaan aikaan yritykseen on naisen mukaan kuitenkin palkattu uusia työntekijöitä ja vuoroihin on otettu myös vuokratyöntekijöitä.

Asiaa puidaan Pirkanmaan käräjäoikeudessa tällä viikolla. Oikeudelta odotetaan ennakkopäätöstä.

Asian valmisteluistunnossa K-Citymarketin lakimies on kiistänyt kassatyöntekijöiden korvausvaatimukset.

IS:n uutisoitua aiheesta kävi nopeasti ilmi, että kyseinen epäkohta kuumentaa suomalaisten tunteita: tapaus keräsi IS:n nettisivuilla poikkeuksellisen runsaan kommenttitulvan. Moni kommentoija ymmärtää oikeuteen menneitä kassatyöntekijöitä ja kertoo itse kokeneensa vastaavaa.

”Toi on aika tuttua monessa työpaikassa. Itse olen ollut 4 vuotta töissä ja mennään 90 h / 3 viikkoon minimi. Kun tulee uusia työntekijöitä, joilla on sama sopimus, he saavat enemmän tunteja. Itse kituuttelet pienillä tunneilla. Tuosta täytyy tehdä aloite eduskuntaan, että työnantajille tulee tarkat ohjeet noiden kanssa.” − Tauno

”Eipä meidänkään marketissa kukaan saa enää yli 30 tunnin työsopimusta. Ne muutamat, jotka ovat alusta saakka olleet täysipäiväisinä, saavat täysipäiväisenä jatkaa, mutta muilla tuo vähän päälle 30 h/vko on se maksimi tuntimäärä sopimuksessa. En kyllä ymmärrä miksi palkataan paljon väkeä pienillä tuntimäärillä.” − Dhurr

”Kaupat käyttävät tällaista systeemiä surutta hyväksi. Firmassa, jossa olen töissä, jatketaan määräaikaisuuksia määräaikaisuuksilla, vaikkei niin saisi tehdä. Useimmat kuitenkin ottavat vastaan uuden määräaikaisuuden sen pelossa, että muuten potkittaisiin pihalle. Samalla firmalla on vain muutamia omia vakituisia, loput ovat vuokrafirmasta. Ei ole uusi kuvio, mutta kukaan ei ole vain aikaisemmin halunnut tähän puuttua.” − Tätä se nykypäivä on

”Eikös eräs toinen kauppa joutunut kerran maksamaan vähän vastaavassa tilanteessa työntekijälleen palkat jälkikäteen? Koko ajan toisesta tuutista tuli halvempia opiskelijoita töihin, ja vakituinen työntekijä ei saanut täysiä tunteja. Eihän perheellinen pitkään pärjää osa-aikatyön palkalla, mutta opiskelijalle taas kaikki on pelkkää plussaa. Eli ennakkotapaus pitäisi jostain jo löytyä, kun on tapahtunut.” − Peggy

”30 tuntia viikossa, ei tarvitse maksaa täysiä lomapäiviä. Tätä harrastetaan paljon ravintola-alalla.” − Ihmettelijä

”Itse olisin halunnut tehdä 30 h/vko, mutta se ei käynyt työnantajalle. 2 vuotta sain tehdä osa-aikatöitä ja sitten pakotettiin täyteen työaikaan, vaikka lastenhoidon takia se oli minulle lähes mahdotonta. Oli pakko irtisanoutua.” − Ei onnistu

”Rohkeutta, tsemppiä ja jaksamista! Miksei ay-liike todellakaan puutu näihin? Lain pitäisi olla ihan selkeä. Ensin on tarjottava töitä osa-aikaiselle, sitten vasta rekrytoidaan.” − Toivottavasti on poikkeus

”Samaa olen minäkin välillä ihmetellyt. Työntekijälle ei mukamas riitä töitä kuin 30 h per viikko, mutta samaan aikaan otetaan lisää samaan hommaan uusia työntekijöitä, vaikka heidän hommat voisi tasaisesti jakaa niiden kesken, jotka sitä lisähommaa kaipaavat. Mitä intoa on tehdä työtä, jos sillä rahalla, mitä siitä saa, ei elä? Ja kahden työn tekeminen on yleensä aika hemmetin vaikeaa. Olen kerran joutunut ottamaan lisätöitä toisesta paikasta, kun ei saanut tarpeeksi töitä. Terveyshän se tuona aikana kärsi.” − Taija

”Todella oikein toimittu työntekijältä. Kuitenkin pisti vähän silmään tuo ’vain 31 tuntia viikossa’. Joillain ei ole edes sitä tuntimäärää tai ovat orjatyössä ilman palkkaa.” − Tsiki

”Kiinnostavintahan tässä on se, että vaikka moiset sopimukset ovat ihan tavallisia palvelualoilla (töitä 6 h/päivä), niin esim. Kela ei hyväksy niitä vakituisiksi kokopäivätöiksi. Jos siis käy niin, että joutuu vaikka pitkälle sairauslomalle, Kela ei suostu korvaamaan, jos ei ole vakituinen, vaan osa-aikainen työntekijä…” −Kaare

Onko sinulla kokemuksia osa-aikatyöstä? Osallistu keskusteluun oheisessa kommenttikentässä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    2. 2

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    3. 3

      Juice Leskisen kuolemasta 11 vuotta: Tampereella käynnistyi keskustelu hautakiven kunnosta – Sari-leski kertoo nyt IS:lle mielipiteensä

    4. 4

      Pohjois-Korea ryhtyi toimiin rajavyöhykkeellä – työläiset kaivavat ojaa ja istuttavat puita kohtaan, josta sotilas loikkasi etelään

    5. 5

      Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

    6. 6

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    7. 7

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    8. 8

      Syyte: 95-vuotias rouva ryösteli arkeologisia aarteita Lähi-idässä – Australia tutkii ”Indiana Joanin” kokoelmaa

    9. 9

      Lontoon poliisioperaation taustalla oli väärä terrorihälytys – 16 sai vammoja pakokauhun aikana

    10. 10

      Sasun haarukkaan tarttui auki rullattu kondomi – opiskelijaruokalan kastikkeesta paljastui ällöttävä yllätys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    2. 2

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    3. 3

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    4. 4

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    5. 5

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    6. 6

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    7. 7

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    8. 8

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    9. 9

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    10. 10

      Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    2. 2

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    3. 3

      Juice Leskisen kuolemasta 11 vuotta: Tampereella käynnistyi keskustelu hautakiven kunnosta – Sari-leski kertoo nyt IS:lle mielipiteensä

    4. 4

      Pohjois-Korea ryhtyi toimiin rajavyöhykkeellä – työläiset kaivavat ojaa ja istuttavat puita kohtaan, josta sotilas loikkasi etelään

    5. 5

      Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

    6. Näytä lisää