Suomen ”putinisteilla” yllättävät tulot

IS listasi Bäckmanin, Hellevigin ja muiden Venäjä-mielisten tienestit.

Johan Bäckman, Juha Molari, Petri Krohn, Jon Hellevig ja Janus Putkonen.

| Päivitetty

Valtaosa Suomen tunnetuista Vladimir Putinin kannattajista keräsi varsin vaatimattomia tuloja vuonna 2013. Suomen tunnetuimpien Venäjän puolestapuhujien joukkoon kuuluva kohudosentti Johan Bäckman keräsi 9746 euron pääomatulot viime vuonna. Ansiotuloja hänellä ei ollut lainkaan.

Venäjällä juristin töitä tekevä Jon Hellevig nousi julkisuuteen viime keväänä haukuttuaan rajuin sanakääntein Facebookissa oopperatähti Karita Mattilaa, kun Mattila oli päättänyt olla esiintymättä Vladimir Putinia tukeneen kapellimestarin kanssa. Hellevigillä ei ollut Suomessa veronalaisia tuloja viime vuonna.

Petri Krohn toimii puheenjohtajana Suomi ilman fasismia ry:n puheenjohtajana. Bäckman on samaisen yhdistyksen rahastonhoitaja. Krohn sai 7370 euron tulot.

Venäjä-mielisestä blogistaan tunnetun ex-kirkkoherra Juha Molarin tulot olivat viime vuonna 10424 euroa. Varsin vaatimattomaksi jäi myös pro-Venäjä-sivuston Verkkomedia.orgin tekijän Janus Putkosen tili. Putkoselle kertyi ainoastaan 874 euron tulot. 

Porukan kovatuloisin oli opettajan töitä tehnyt porilainen kunnallispoliitikko Evgenia Hildén-Järvenperä (sd), joka on toiminut Bäckmanin mukaan niin sanotun ”Donetskin kansantasavallan edustuston” lehdistösihteerinä. Hildén-Järvenperän tulot olivat 45526 euroa.

Verotiedot 2013: Katso täältä kaikkien tuttujen kasvojen ja yli 150 000 € tienanneiden tulot ja verot.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?