Työttömiltä tylyt terveiset Kataisen hallitukselle: ”Tämä on aivan turha uudistus” - Työelämä - Ilta-Sanomat

Työttömiltä tylyt terveiset Kataisen hallitukselle: ”Tämä on aivan turha uudistus”

Hallitus on pannut vireille uudistuksen, jotta työttömät saataisiin nopeammin töihin. Kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen on otettava vastaan lähes mikä tahansa työ.

9.4.2014 19:04

Kuulostaa tehokkaalta, mutta työttömät ihmettelevät mistä niitä töitä yhtäkkiä löytyisi tarjottavaksi asti. Tuskin edes puolentoista tunnin työmatkan päästä, jonne uusi raja on vedetty.

Helsingin Työttömät HeTy ry:n toiminnanjohtaja Anna-Maria Kantola on tuohtunut hallituksen uusista suunnitelmista.

- Mistä ihmeestä ne uudet työpaikat nyt humpsahtaisivat, Kantola perää.

- Nyt on kysymys siitä, missä ne oikeat työpaikat ovat? Nyt puhun palkkatyöstä, en mistään aktivointitehtävistä, joita tehdään ylläpitokorvauksen, työmarkkinatuen tai päivärahan varassa.

Kantola kertoo työttömien terveiset lainsäätäjille:

- Tämä on aivan turha uudistus.

Kantola sanoo suoraan, ettei ole kuullut tapauksesta, jossa esimerkiksi levyhitsaajalle olisi tarjottu siivoojan pestiä pitkien matkojen takaa.

- Jos niin kävisi ja hitsaaja kieltäytyisi, hän menettäisi korvauksensa kolmen kuukauden jälkeen, kun ammattisuoja on mennyt.

Miltä se tästä hitsaajasta tuntuisi?

- Totta kai varmasti pahalta. Ammattiylpeyttä on, kun on oltu ammatissa kymmeniä vuosia.

- Lisäksi on ongelmallista, kun ajatellaan palkkausta. Hän joutuu ottamaan alempipalkkaisen työn vastaan ja tämä tulee vaikuttamaan tulevaisuudessa ansiosidonnaisiin työttömyysturviin.

Onko tällaisia tehtäviä oikeasti tarjolla matkojen päässä? - No ei ole.

Lakimuutoksen toteutuessa työttömän on otettava vastaan työ, joka on julkisilla maksimissaan puolentoista tunnin päässä. Yli sadan kilometrin työmatkan kustannukset ovat satoja euroja kuussa. Alle kahden tonnin palkasta ei verojen ja matkakulujen  jälkeen jäisi kuin toinen tonni käteen.

Matka on toiminnanjohtaja Kantolan mukaan liian pitkä.

-  Puolitoista tuntia saattaa tulla täyteen jo Helsingin ja Espoon ruuhkissa. Ja syrjemmällä ei iltaisin ja viikonloppuisin julkinen liikenne välttämättä kulje lainkaan.

-  Miten henkilö voi lähteä vaikka siihen siivoustyöhön jonnekin todella pitkälle? Johan ne matkakustannukset nousevat mielettömiksi. Toki niitä saa verotuksessa vähennettyä, mutta päivittäisessä taloudessa ne tuntuvat hurjilta.

HeTyn varapuheenjohtajalla Eija Somerolla on itsellään kokemusta hänelle mahdottomasta tarjouksesta. Kyseessä ei ollut palkkatyö, vaan työkokeilu "Espoon perukoilta", jonne autoton Somero ei katsonut kohtuullisin kuluin pääsevänsä.

- Olisi ollut yhdeksällä eurolla tarjolla siivoojan paikka. Mutta ei ollut kiinnostusta minulla, eikä toisillakaan. Yhdeksällä eurolla ei paljon matkustella, Somero sanoo.            Toiminnanjohtaja Kantolan mukaan työmarkkinoilla on nyt todella hiljaiset ajat. Joukkoirtisanomiset ovat lamaannuttaneet ilmapiirin. Silti HeTyyn kontaktoi jatkuvasti uusia työttömiä.

- Meitä yhteyttä ottavista selvästi yli puolet on akateemisesti koulutettuja. He jaksavat pitää yllä työmarkkina-aktiivisuuttaan, Kantola kertoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?