Toni, Anton

Työelämä

Salon Bloks-tehdas on ainoa laatuaan Suomessa - katso jäätävät kuvat!

Julkaistu:

Katso kuvat!
Jää ei ole Suomessa uusi asia, vaikka Suomen ensimmäinen jääpalatehdas on vasta nyt perustettu Saloon. Tehdas tuottaa jatkossa tuhansia tonneja jäätä vuosittain.
Veljekset Arto ja Harri Manninen perustivat kesän alussa Suomen ensimmäisen jääpalatehtaan.

Veljesten usko kysyntään on vahva. Arto Mannisen mukaan jääpaloja on tuotettu esimerkiksi Norjassa ja Ruotsissa jo vuosia.

– Jos jääpalat menevät Norjassa ja Ruotsissakin, miksi ei sitten Suomessa. Juhlien ja tapahtumien takia jääpaloja kulutetaan myös muulloin kuin kesällä.

Aikaisemmin mainosalalla työskennellyt Manninen näki jääkapaloissa niin hyvän markkinaraon, että tarttui veljensä kanssa rivakasti tilaisuuteen.

– Saimme yrityksen pyörimään noin kahdessa kuukaudessa, mies sanoo.

Yrityksen nimi Bloks-jääpalatehdas valikoitui yksinkertaisen ajatuksen perusteella.

– Ensin ajattelimme jotain noppiin viittaavaa, mutta sitten tajusimme, että se ei sovi. Nämä jääpalat ovat enemmän palikan muotoisia, Arto Manninen sanoo.

Tehtaan tuottamat jääpalat eivät ole myöskään sisältä onttoja, kuten monissa ravintoloissa. Ne eivät siis veljesten mukaan sula yhtä helposti.

Helpompaa Suomessa kuin Espanjassa

Veljesten tavoitteena on laajentaa toimintaansa tulevien vuosien aikana.

Kuinka nopeasti ja miten laajalle, riippuu jääpalatehtaan asiakkaista.

– Olemme aloittamassa neuvotteluja eri kauppaketjujen kanssa. Jos asiakkaaksi tulee esimerkiksi R-kioski, silloin jääpaloja myydään ympäri Suomea, Arto Manninen sanoo.

Haastavinta yrityksen toiminnassa on veljesten mukaan logistiikka: Jääpalat täytyy saada kuljetettua eri puolille Suomea ja kysyntä täytyy arvioida etukäteen.

– Tilanne ei voi olla se, että kun yksi asiakas hakee jäitä juhliinsa, jäät loppuvat kaupasta, Manninen sanoo.

Hänen mukaansa asiakkaalle jääpalojen kuljettaminen on helppoa.

– Jääpalat kestävät automatkan kaupasta kotiin Valenciassa, joten kyllä ne kestävät Suomessakin.

Ota kantaa

Oletko ostanut joskus valmiita jääpaloja?

Kyllä 26% En 74%
Ääniä yhteensä 4911

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuori suomalaisnainen löydettiin kuolleena Thaimaan Phuketista

    2. 2

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    3. 3

      Varusmiehillä on nyt uusi suosikki sotilaskodissa – tässä ovat Jääkäriprikaatin top 5 -herkut

    4. 4

      Ehta suomalaissälli Antti, 40, testasi Italian muodikkaimpien miesten kuuman tyylin – lopputulos on hulvaton

    5. 5

      Suomalaispoliitikot ihmettelevät Lavrovin vastauksia talvisodasta: ”Huolestuttavaa, jos Venäjän ulkoministeri ei tiedä”

    6. 6

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    7. 7

      Valtatie 25 poikki Lohjalla onnettomuuden takia – loukkaantuneista ei tietoa

    8. 8

      Miehet yrittivät repiä pankkiautomaatin S-marketin seinästä kauhakuormaajalla – tässä tulos

    9. 9

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    10. 10

      Jussi Jokiselle jo kauden kolmas NHL-seura – Jarmo Kekäläinen poimi suomalaiskonkarin siirtolistalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    2. 2

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    3. 3

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    4. 4

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    5. 5

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    6. 6

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    7. 7

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    8. 8

      Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

    9. 9

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    10. 10

      Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    4. 4

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    5. 5

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuori suomalaisnainen löydettiin kuolleena Thaimaan Phuketista

    2. 2

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    3. 3

      Varusmiehillä on nyt uusi suosikki sotilaskodissa – tässä ovat Jääkäriprikaatin top 5 -herkut

    4. 4

      Ehta suomalaissälli Antti, 40, testasi Italian muodikkaimpien miesten kuuman tyylin – lopputulos on hulvaton

    5. 5

      Suomalaispoliitikot ihmettelevät Lavrovin vastauksia talvisodasta: ”Huolestuttavaa, jos Venäjän ulkoministeri ei tiedä”

    6. Näytä lisää