Lempi

Työelämä

IS testasi Suomen MacGyveria: "Jos MacGyver on lukitussa huoneessa...?"

Julkaistu:

Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LuT) on löytänyt hakemansa "ihmemiehen. Yliopisto haki helmikuussa protopajaansa johtoon  MacGyver eli "ihmemies" -tyyppisen henkilöä.
MacGyverin saappaisiin astuu supisuomalainen insinööri Antti Suikki, joka on lähtöjään kaupungin oma poika.

Työpaikkailmoituksessa LuT ilmoitti hakevansa protopajan MacGyveria, jonka tehtävä on ratkaista tutkijoiden käytännön tutkimusongelmat. "Edellytämme ylivertaista nokkeluutta sekä asennetta junailla asioita yhdessä teknistä koulutusta ja teollisuuskokemusta moniteknisten projektien toteuttamisesta".

Ihmemies MacGyverin hahmo on vastavalitulle johtajalle tuttu.

- Kyllä sitä tuli nuorena katsottua. Ehkä enemmän kuitenkin olen tiimipelaaja, joka pyrkii yhdessä löytämään ratkaisuja. Eikös MacGyer toiminut useimmiten yksin, Suikki kysyy.

Suikki siirtyi tehtäväänsä teollisuudesta lappeenrantalaisesta The Switch Drive Systems Oy:ltä, jossa hän työskenteli sähkögeneraattorien pääsuunnittelijana.

Sittemmin kulttimaineeseen noussutta "Ihmemies MacGyveria esitettiin 1980-luvun puolivälistä aina vuoteen 1994. Jakoja pantiin purkkiin 139 kappaletta. Sarjan alkaessa 1985 Suikki oli 7-vuotias.

"Onko mieleen jäänyt yhtään MacGyverin temppua?"

- No en kyllä tässä muista.

"Jos MacGyver on lukitussa huoneessa ja käsillä on lasi vettä ja purkki suolaa. Mitä hän tekisi?

- Heh, no ehkä hän yrittäisi tehdä niistä jonkun syövyttävän aineen tai räjähteen".

(Todellisuudessa MacGyver jäädytti suolalla vettä, joka jäätyi ja halkaisi lukon)

- Ahaa.

"Tosin oikeasti lukko tuskin olisi tällä tavoin haljennut, vai mitä luulette?"

- Vaikea sanoa, en ota kantaa.

Suikki aloittaa MacGyverin tehtävässään 13. toukokuuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    2. 2

      Norjan naistähdet romahtivat Rukan hiihtoavauksessa – näin he selittivät rajua epäonnistumista

    3. 3

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    4. 4

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    5. 5

      Oletko nähnyt 16-vuotiasta Saaraa?

    6. 6

      Norjalla katastrofaalinen aloitus Rukalla! Björgen, Falla ja Weng eivät pääse edes sprinttikilpailuun

    7. 7

      Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

    8. 8

      Kimi Räikkösellä melkoiset viritykset autossaan

    9. 9

      Sotilas loikkasi ja on nyt huomion keskipiste – Pohjois-Korea näyttää tehneen oman johtopäätöksensä rajavartijoistaan

    10. 10

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    3. 3

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    4. 4

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    5. 5

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    6. 6

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    7. 7

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    8. 8

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    9. 9

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    10. 10

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    2. 2

      Norjan naistähdet romahtivat Rukan hiihtoavauksessa – näin he selittivät rajua epäonnistumista

    3. 3

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    4. 4

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    5. 5

      Oletko nähnyt 16-vuotiasta Saaraa?

    6. Näytä lisää