Satu, Luukas

Työelämä

Eduskunta valmis omaan, muttei yleiseen palkka-aleen

Julkaistu:

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on viime aikoina koventanut äänenpainojaan suomalaisesta palkkapolitiikasta, ja uuden vuoden aluksi kortensa kekoon kantoi myös valtiovallan arvovaltaisia tahoja.
Presidentti Sauli Niinistö esittää, että presidentin palkkio palautettaisiin vuoden 2006 tasolle.

– Kukin kohtuuden mukaan, niin on meillä opittu ottamaan osaa yhteisten vaikeuksien ratkaisemiseen, ja sillä ne on voitettu, Niinistö sanoo kirjeessään.

Pian esiin nousi myös eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.). Hänen mielestään on selvää, että eduskunta seuraa presidentin linjaa.

Eduskuntaryhmien puheenjohtajat sanovat kansanedustajien palkanalennuksille periaatteessa kyllä. He kuitenkin muistuttavat, että esimerkiksi hyvätuloisten veronkorotus olisi palkanalennusta tehokkaampi tapa lisätä tuloja valtion kassaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Kaikkien hyvätuloisten, kuten kansanedustajien, pitää osallistua talkoisiin. Nyt keskustellaan vain taas siitä, lasketaanko palkkoja. Sama voidaan tehdä nostamalla verotusta, jolloin siihen osallistuvat kaikki, sanoo Jouni Backman (sd.).

Myös mm. keskustan Kimmo Tiilikaisen mielestä verotus on paras keino tasata tuloeroja.

– Kokoomus vastustaa tätä ja on nyt aloittanut keskustelun EK:n toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen johdolla, että kaikkien pitäisi laskea palkkoja, Backman jatkaa.

– Homma haisee sille, että muokataan mielialoja yleisen palkka-alen käynnistämiseen. Se tehtiin nyt näin kansan yleistä mielipidettä nuoleskellen, paukuttaa puolestaan vasenryhmän Markus Mustajärvi.

Kokoomuksen Petteri Orpo korostaa, että ei kannata yleistä palkka-alea.

– Mielestäni liikkeelle pitäisi lähteä johdosta ja hyvätuloisista. Kaikkialla tarvitaan joustamista ja tinkimistä, mutta se kenellä on enemmän, voi joustaa enemmän.

Orvon mukaan verotuksen suhteen ongelma on se, että jos veroja nostetaan, se rokottaa työnteon innostusta.

Presidentin palkkio on verotonta tuloa, mitä esimerkiksi perussuomalaisten Pirkko Ruohonen-Lerner pitää epäsuhtana.

– Presidentin palkkiota korotettiin aika reilusti viime vuonna. Silloin ei syntynyt keskustelua, ja nyt hän esittää, että sitä alennetaan 160000:sta johonkin 120000:een, ja sekin verovapaasti. Miksei Sauli Niinistö esitä, että hän maksaisi ihan normaalisti veroa niin kuin muutkin?

Signaali työmarkkinoille

Kansanedustajien palkkioiden pienentäminen tavalla tai toisella olisi puheenjohtajien mielestä signaali työmarkkinajärjestöille, jotta kevään palkkaneuvotteluissa pysytään maltillisina.

– Olisi viisasta ehkä pyrkiä nollaratkaisuun. Ja jos edellytetään, että työntekijäpuoli olisi lojaali, niin hurjia optioita nostavien pörssiyhtiöiden toimitusjohtajienkin olisi syytä pysähtyä ja katsoa peiliin, Peter Östman (kd.) sanoo.

Jo aiemmin hallitusohjelmassa on päätetty, että ministereiden palkkiota lasketaan viisi prosenttia. Orvon ja Östmanin mielestä kansanedustajien palkanalennus olisi tälle luontevaa jatkoa.

Puheenjohtajat ovat helmikuussa valmiita keskustelemaan konsteista, joilla kansanedustajien palkkoja rukataan.

Eduskunnan palkkiotoimikunnan puheenjohtaja Jouni Ekuri ei ottanut kantaa asiaan torstaina. Hänen mukaansa toimikunnalle ei ole vielä tullut yhteydenottoja eduskunnalta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    2. 2

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    3. 3

      Kommentti: Lehtomäki ja Heinäluoma saavat Putinilta kunniamerkit – mitaleilla on kääntöpuolensa

    4. 4

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    5. 5

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    6. 6

      Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

    7. 7

      Mies uhkasi tekevänsä itsemurhan: kaahasi päin mopoautoa – kaksi nuorta kuoli

    8. 8

      Some-sotilas James Mashiri tänään oikeuden eteen

    9. 9

      Yksi nyrkinisku aiheutti vakavan aivovamman – lahtelaiselle miehelle 41­500 euron lasku

    10. 10

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    3. 3

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    4. 4

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    5. 5

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    6. 6

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    7. 7

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    8. 8

      Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

    9. 9

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    10. 10

      Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    5. 5

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    6. 6

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Niklas Herlin on kuollut

    10. 10

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    2. 2

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    3. 3

      Kommentti: Lehtomäki ja Heinäluoma saavat Putinilta kunniamerkit – mitaleilla on kääntöpuolensa

    4. 4

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    5. 5

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    6. Näytä lisää