Marja Kihlström kiidätettiin tosi-tv-ohjelman kuvauksista suoraan leikkaussaliin

Kihlström on mukana Komppania Ketonen & Gustafsberg -ohjelman uudella kaudella.

Marja Kihlström loukkaantui ohjelman kuvauksissa.

Seksuaaliterapeutti Marja Kihlström on mukana Komppania Ketonen & Gustafsberg -ohjelman uudella kaudella. Mukaan hän lähti lastensa innoittamana ja näyttääkseen ihmisille, kuka hän on ja mistä hänet on tehty.

– Minua pyydettiin yhteen toiseenkin, mutta valitsin tämän, Kihlström paljastaa ohjelman pressitilaisuudessa.

Pitkä ja monipuolinen urheilutausta oli rankan ohjelman koitoksessa hyödyksi. Sen lisäksi seksuaaliterapeutti on myös hyvä suunnistaja. Kilpailuhenkisenä ihmisenä hän ei myöskään jättänyt mitään sattuman varaan, vaan valmistautui ohjelmaan toden teolla.

Vaikka hän itse tosin sanoo valmistautuneensa melko vähän.

Kihlströmin veli on seikkailu-urheilija ja entinen hiihtäjä, joten sisarukset lähtivät yhdessä metsään 15 kilometrin lenkille ”katsomaan, kannattaako siihen ohjelmaan lähteä”.

– Minulla oli välillä painoliivi ja piti pysyä hänen perässään. Sitten veljeni totesi, että kyllä sinä voit mennä sinne. Ennen komppaniaa kolme viikkoa ehdin treenaamaan niin, että aika paljon käytin painoliiviä ja kävin juoksemassa metsässä sekä tein vähän voimaharjoittelua.

Ja tämä kaikki oli siis melko vähän?

– Siihen nähden, että kuvauksissa piti juosta olympiavoittajaa vastaan cooper-testi, Kihlström nauraa.

Kilpailuhenkisenä ihmisenä Kihlström vaati itseltään kuvauksissa todella paljon.

– Menimme sekä henkisesti että fyysisesti niin äärirajoille ja sitten väsymys alkaa kasaantumaan, niin huomasin vaativani itseltäni samaa kuin armeijan käyneiltä miehiltä.

– Sitä itsekin tajuaa, että eihän tässä ole järkeä. Ei minun tarvitsisi osata samaa, mitä ne (armeijan käyneet) ovat harjoitelleet vuoden.

Rankat kuvaukset tarjoilivat samalla Marja Kihlströmin mielelle tarvittavaa lepoa.

Kuvauksissa ei saanut olla puhelimia tai muita elämän ylellisyyksiä, jonka osa osallistujista koki raskaaksi.

– Kolmen lapsen äidille tuo oli parasta kesälomaa ikinä, ei kännykkää, ei lapsia ja ruokahuolto pelasi koko ajan. Ei asukriisejä, kun muut sanoivat koko ajan mitä vaatteita puetaan ja joka päivä sai urheilla. Se oli häkellyttävää, miten mieli lepäsi siitä paketista, vaikka samaa aikaa olimme kovilla.

Rankin asia oli ikävä, kun perheeseen ei saanut pitää mitään yhteyttä.

– Muuten tiesimme vain, että jos jotain sattuisi (kotona), niin meille kerrottaisiin. Siinä vaiheessa kun on fyysisesti ja henkisesti todella kovilla, minun täytyi terapiamenetelmillä työntää se ikävä ja rakkaus pois mielestäni.

Tietyissä hetkissä oma ikävä ja itku oli vain nieltävä, jotta ei romahtaisi kesken rankan tehtävän.

– Onneksi itkimme siellä sitten yhdessä. Itkin siellä todella paljon, itken kyllä muutenkin, mutta se kuinka paljon ja kuinka hyvältä se tuntui kyllä yllätti.

Tapaturmiltakaan kuvauksissa ei vältytty. Kihlström paljastaa lähteneensä suoraan kuvauksista leikkaussaliin.

– Siellä sattui tapaturmainen tilanne yhdessä kilpailussa. Kirjaimellisesti kilpailin ja taistelin, niin toisen käden sormestani repesivät nivelsiteet niin pahasti, että se piti käsikirurgin mukaan leikata heti. Leikkausvaiheessa kirurgi totesi nivelsiteiden olevan katki.

Tapaturman ja leikkauksen välissä Kihlström kuitenkin sinnitteli mukana koetuksissa, vaikka peukalo ”tuntuikin vähän löysältä”.

– Minulla on aika korkea kipukynnys, se tuli esille siellä. Olen synnyttänyt ilman kivunlievitystä, niin raahasin vähän sormeakin. Oma ajatukseni oli, että en sormen takia lähde kotiin.

Nyt sormi on palautunut koetuksesta täysin, mutta se vaati tarkkaa kuntoutusta.

– Titaania piti laittaa vähän vasempaan peukaloon.

Kuvausten jälkeen Kihlström otti heti oikeaan käteensä tatuoinnin, jossa lukee ruoki sielua. Se on oppi ja tunne, joka kuvauksista jäi.

– Silmäni sädehtivät, kun tulin sieltä, vaikka olin todella uupunut. Haluan pitää sen tunteen elämässä ja työssä, en halua hukata sitä. Sitten vaihdan vaikka työtä kokonaan.

Kokemuksen myötä Kihlström oppi myös sen, ettei vastauksia asioihin tarvitse etsiä itsensä ulkopuolelta.

– Tuo kokemus vei meidät niin syvälle itseen, että sain katsoa itseäni peilistä todella rehellisesti. Voin tehdä sen saman arjessakin, en ehkä ihan samalla tavalla, mutta ei minun tarvitse muilta etsiä vastauksia siihen, mihin olen elämässä menossa.

Kihlström kertookin pohtivansa elämässään tällä hetkellä juuri sitä, kuka hän on nyt ja kuka hän on ilman äitiyttä ja työtä seksuaaliterapeuttina.

– Oikeasti lähdin tuonne minuna ja se oli ihan sairaan siistiä. Sellaista myönteistä itsekkyyttä.

Urheilu oli jo ennen kuvauksia Kihlströmille tärkeää, mutta se sai aivan uudenlaisen kipinän.

– Nyt aloitan personal trainerin kanssa säännöllisen treenaamisen, hän kertoo.

Tänä vuonna Kihlströmin Puhu Muru -podcastin tulevalla kaudella käydään läpi aivan tavallisten ihmisten ongelmia, joita ratkotaan terapian muodossa yhdessä Kihlströmin kanssa.

– Teen oikeaa seksuaaliterapiaa podcastissani ja sitä ei ole koskaan ennen tehty Suomessa.

Töiden lisäksi elämä pyörii koripallokenttien laidalla, kun Kihlströmin kolmesta lapsesta kaksi harrastaa lajia.

– Ehkä minutkin nähdään syksyllä koriskentillä, mutta en vielä tiedä millä tasolla, Kihlström hymyilee.

Komppania Ketonen & Gustafsberg TV5:llä ja discovery+ keskiviikkoisin 5.4. alkaen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?