Tuntuuko siltä, että kotimaisissa elokuvissa nähdään leffasta toiseen samoja suosikkinäyttelijöitä? Viime vuonna se oli aivan totta.
Tänä vuonna tämä on huomioitu myös kotimaisen elokuvan tärkeimpiä palkintoja, Jusseja, jaettaessa.
Ilta-Sanomat lähetti Jussi-gaalan punaiselta matolta suoran lähetyksen, joka on nyt päättynyt. Itse gaala nähdään MTV3-kanavalla klo 19.30 alkaen. Ilta-Sanomat seuraa myös sen kulkua.
Lue lisää: Pukuloistoa Jussi-gaalassa: Elsi Sloan saapui kameroiden eteen näyttävässä hopeisessa luomuksessa
Perjantai-illan Jussi-gaalaa voi luonnehtia käänteentekeväksi, sillä sukupuolitetuista näyttelijäkategorioista on nyt luovuttu.
Näyttelijä-Jussit jaetaan neljässä kategoriassa: pääosa ja sivuosa sekä uusina palkintoina näyttelijätulokas ja valkokankaan valopilkku. Näyttelijäkategorioissa on neljä ehdokasta aiemman kolmen sijasta poikkeuksellisen runsaan elokuvavuoden 2022 takia.
Uudesta valopilkku-Jussista kisaavat näyttelijät ovat kaikki esiintyneet viime vuonna vähintäänkin kolmessa elokuvassa. Kategorian ehdokkuuskriteerit on muotoiltu väljästi: ehdokkuuden voi saada näyttelijä, joka on vuoden elokuvaroolissaan tai -rooleissaan koskettanut, ilahduttanut, pelottanut, itkettänyt, provosoinut tai viihdyttänyt.
Punttikomedia oli yksi Eero Ritalan viime vuoden viidestä elokuvasta. Fitness-kisaan tähtäävää Kerttua elokuvassa näytteli Iina Kuustonen.
Kovimmat lukemat valopilkkukategoriassa iskee pöytään Eero Ritala, jolla oli roolit yhteensä viidessä elokuvassa: ne olivat Sihja – kapinaa ilmassa, Punttikomedia, Kikka!, Sieniretki ja Supermarsu 2.
Martti Suosalo piipahti viime vuonna neljässä kotimaisessa – elokuvissa Sieniretki, Kikka!, Kulkuset kulkuset ja Pelle Hermanni.
Valkokankaan valopilkuksi ovat heidän lisäkseen ehdolla Iina Kuustonen ja Linnea Leino, jotka nähtiin kolmessa eri elokuvassa kumpikin.
Kuustonen veti roolit elokuvissa Punttikomedia, Häät ennen hautajaisia ja Pelle Hermanni. Leino puolestaan ilahdutti elokuvissa Tytöt tytöt tytöt, Punttikomedia ja Napapiirin sankarit 4.
Linnea Leino nähtiin muun muassa elokuvassa Tytöt tytöt tytöt.
Äkkiseltään näyttäisi siltä, että vuoden valopilkku -ehdokkaat ovat huhkineet töitä tauotta, kun koronarajoituksista vihdoin päästiin. Oikeasti tämä on osittain silmänlumetta, sillä elokuvat on kuvattu tavallista pidemmän ajan kuluessa.
Tiukkojen elokuvateatterisulkujen ja -rajoitusten takia kaikkia valmiita elokuvia ei haluttu tuoda teattereihin vielä 2021, joten kotimaisia nähtiin enemmän vuonna 2022. Roolit eri elokuvissa ovat myös varsin eri kokoisia: osa isompia ja osa ihan pieniä.
Elsi Sloan sai Jussi-ehdokkuuden vuoden näyttelijätulokkaana Sydänpeto-elokuvasta.
Uusiakin kasvoja valkokankailla viime vuonna nähtiin.
Jussi-juhlan toinen uusi palkintokategoria on varattu juuri heille, viime vuoden näyttelijätulokkaille. Tulokasehdokkuus voidaan antaa näyttelijälle, joka on uusi valkokankaalla tai noussut näyttelijäurallaan uudelle tasolle.
Siinä Jussi-ehdokkaina ovat Eleonoora Kauhanen (Tytöt tytöt tytöt), Emma Kilpimaa (Huonot naiset), Stella Leppikorpi (Kupla) ja Elsi Sloan (Sydänpeto).
Uusista palkinnoista huolimatta näyttelijöille jaettavien Jussien määrä pysyy yhä neljässä, sillä tänä vuonna on luovuttu erillisistä miesten ja naisten kategorioista. Nyt mies- ja naisnäyttelijät kilpailevat samoista pääosa- ja sivuosa-Jusseista.
Sara Melleri sai Jussi-ehdokkuuden Kikka!-elokuvan pääroolista.
Pääosan Jussi-ehdokkaina ovat Leea Klemola (Huonot naiset), Sara Melleri (Kikka!), Aamu Milonoff (Tytöt tytöt tytöt) ja Severi Saarinen (Laitapuolen hyökkääjä).
Sivuosan Jussi-ehdokkaina ovat Amos Brotherus (Kupla), Ilkka Heiskanen (Hetki lyö), Tommi Korpela (Kupla) ja Elena Leeve (Kikka!).
Eniten Jussi-ehdokkuuksia saivat tänä vuonna Tytöt tytöt tytöt (8), Kupla (6), Hetki lyö (5), Kikka! (5), Pahanhautoja (5) sekä Rakkaani merikapteeni (3).
Jussit jaetaan suorassa lähetyksessä perjantai-iltana Helsingin Kaapelitehtaalta. Gaalan juontaa näyttelijä Pekka Strang.